Urbaania viljelyä

Eilen kävin Oranjezicht City Farmilla tyhjentämässä parikymmenlitraisen kotikompostointilaatikkoni. Aloin jutella Zimbabwesta kotoisin olevan Thomasin kanssa, joka työskentelee tilalla. Kauhistelimme, miten Etelä-Afrikan johto päästi Zimbabwen diktaattorin vaimon Grace Mugaben takaisin kotimaahansa, vaikka hän oli piessyt 20-vuotiaan eteläafrikkalaisen naisen sähkötöpselikaapelilla johannesburgilaisessa hotellissa. Ihastelimme Zimbabwen kauniita maisemia. Puhuimme zimbabwelaisten korkeasta koulutuksesta ja siitä, miten niin monien lahjakkaiden zimbabwelaisten osaaminen valuu hukkaan Etelä-Afrikassa hanttihommissa. Naureskelimme toistemme sekaville viisumitilanteille. Ulkomaalaisuus yhdistää.

Thomas nosti maasta nauriin ja haistoin sitä. Mieleni matkasi tuhansien kilometrien päähän Nummi-Pusulaan isovanhempieni entiselle maatilalle. En ollut erityisemmin kiinnostunut maanviljelystä kunnes tein työharjoittelun Stellenboschin Sustainability Institutessa vuonna 2009. Maanomistajuuteen ja ruoantuotantoon liittyvät haasteet avasivat minulle täysin uuden maailman. Silloin kiinnostuin myös ruoan luonnonmukaisesta tuotannosta, ruoanjakelujärjestelmistä ja siitä, miten tiedostamattomia olemme nykyään ruokamme alkuperästä.


Oranjezicht City Farm sijaitsee Kapkaupungin keskustan laidalla Pöytävuoren jyrkkien rinteiden alla. Entinen käyttämätön tontti muutettiin aktiivisten kansalaisten aloitteesta kasvimaaksi ja sen tarkoituksena on olla edelläkävijä pienimuotoisessa luomuvihannestuotannossa. Toimintaa pyörittää voittoa tuottamaton järjestö ja kasvimaan tarkoituksena on opettaa ihmisiä ja kannustaa Kapkaupungin asukkaita kasvattamaan ruokansa itse. Samanlaisia kasvimaita on myös muualla Kapkaupungissa kuten Abalimi Khayelitshassa.

Oranjezichtin vihanneksia ja yrttejä voi myös ostaa viikonloppuisin Oranjezicht Marketilta Waterfrontin vierestä. Ruokataivaasta löytyy lähellä tuotettua leipää, makkaroita, hunajaa, leivonnaisia ja vaikka mitä kotiin. Siellä voi myös syödä paikan päällä klo 9 ja 14 välillä. Suosittelen lämpimästi Kapin vierailijoille.

Nyt on jääkaappi täynnä punajuuria, nauriita, rucolaa, kevätsipuleita, fenkolia ja pinaattia!

 

 

 

Vuorilla

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, ihastuin vaeltamiseen Laosissa yli kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen olen tehnyt kaikkea päiväretkien ja 18 päivän vaellusten välillä muun muassa Uudesta-Seelannissa, Nepalissa, Sveitsissä ja tietysti Etelä-Afrikassa.

Kuten blogini pääkuvasta näkyy, Pöytävuoren kansallispuisto tarjoaa upeat mahdollisuudet ulkoiluun. 75 kilometrin matkalla Hyväntoivonniemelle ja Cape Pointiin riittää vuoria ja vaellusreittejä. Niistä tulee varmasti paljon postauksia jatkossa.

Ulkoilu myös on yhdistävä tekijä kaveriporukassamme oli sitten kyseessä surffaus, vaeltaminen, polkujuoksu tai leijasurffaus. Viime viikonloppuna olimme kavereiden kanssa Cederberg-vuoriston itäpuolella. Ajo vuokramökille oli kohtalaisen pitkä, 4,5 tuntia. Viimeinen tunti oli hyvin hidasta menoa vain nelivetoautolle sopivaa hiekkatietä.

Cederbergin vuoristo on myös ainoa paikka maailmassa, jossa kasvatetaan Rooibos-teetä eli tämänkin syyn takia alue on hyvin lähellä sydäntäni. Vaikka maisema näyttää kuivalta, kasvien monimuotoisuus on ainutlaatuista maailmassa. Cederberg on osa UNESCO:n luonnonperintökohdetta Cape Floral Kingdomia.
Löysin myös uuden lemppariviinin, koska yksi porukastamme on arvostettu sommelier ja hänen juomakassiinsa voi aina luottaa: Steenbergin Nebbiolo. Steenbergin viinitila onkin yksi suosikkitiloistani Constantian viinialueella, mutta siitä postaus joskus toiste.

Iltapäivällä kiipesimme vuorelle, jonka huipulta oli huikeat näkymät yli Tankwa Karoon erämaan.  Kivien välissä kasvoi mitä ihmeellisimpiä mehikasveja kuten erilaisia agaavekasveja, joita en ollut nähnyt ennen. Pakkasimme eväsreppuihimme eland-antiloopin ulkofilepihviä, kuohuvaa ja ginitonnicceja, joten käveleminen yli kivisen maaston oli kohtalaisen hankalaa auringon laskettua:) Otsalamppu tulee täällä usein tarpeeseen.

Kuvat: Dania Petrik

Miten päädyin Etelä-Afrikkaan?

Minusta on aina ollut ihana kuunnella ihmisten elämäntarinoita. Miten me onnenkantamoisten, tragedioiden, sattumien ja pienien ja suurempien päätösten kautta päädymme rakentamaan omat polkumme. Miten jätämme jälkemme paikkoihin ja muihin ihmisiin. Kuinka tasapainoilemme järjen ja tunteiden välillä, kun teemme päätöksiä.

Joskus 2000-luvun alkupuolella olimme perhelomalla Espanjassa vanhempieni, isoveljeni ja pikkusiskoni kanssa. Olin lukiolainen ja vuotta aiemmin palannut Meksikosta, jossa vietin vuoden vaihto-oppilaana. Silloin etsin kovasti itseäni ja kaipasin Meksikoon.

Vuokrakämpässä luin Kuki Gallmanin kirjan Unelma Afrikasta, joka teki valtavan vaikutuksen. Kirja kertoo italialaisen Kukin elämästä Keniassa maatilalla, jonka hän muutti villieläintilaksi, ja lopulta yksityiseksi suojelualueeksi komean seikkailijamiehensä Paulon kanssa. Kirjasta on myös tehty saman niminen elokuva, joka Kukin mukaan ei vastaa hänen tarinaansa. Kirja on traaginen, mutta aika kliseinen ja naiivi kertomus Keniasta valkoisen naisen näkökulmasta.

Lukion lopussa kuitenkin ajattelin, että haluan meribiologiksi. Syynä oli komea argentiinalainen mies, johon tutustuin Meksikossa. Olin lähdössä Cadizin yliopistoon Etelä-Espanjaan sitä opiskelemaan. Onneksi en lähtenyt. Lopulta kaupan kassalla, Meksikossa ja Thaimaassa vietetyn välivuoden jälkeen päädyin hakemaan opiskelemaan maantiedettä Helsingin Yliopistoon. Onneksi hain ja pääsin sisälle.

Ensimmäisenä vuotena yliopistolla aloin opiskelemaan swahilia sivuaineena. Afrikka kutsui! Olin lähdössä reppureissulle yksin Itä-Afrikkaan. Minulle tuli kuitenkin pupu pöksyyn ja lähdin kiertämään Kaakkois-Aasiaa. Tärkein reissulta käteen jäänyt asia oli innostus vaeltamista kohtaan koluttuani Laosin ja Vietnamin vuoristoja ja viidakoita.

Opiskelin pitkän ranskan koulussa ja halusin parantaa kielitaitoani. Syksyllä 2007 oli mahdollisuus hakea vaihto-opiskelijaksi Madagaskarille. Olin hakemassa Antananarivon yliopistoon, mutta jonkun syyn takia epäilin tätä päätöstä. Samaan aikaan yliopistolla oli mahdollisuus hakea Stellenboschin yliopistoon Etelä-Afrikkaan. Mitä tiesin Etelä-Afrikasta? Nelson Mandelan ja apartheidin. Eli en yhtään mitään.

Ajattelin, että ehkä minun tulisikin parantaa englanninkielen taitoani. Hain paikkaa ja sain sen. Entinen vaihto-opiskelija kertoi hurjia tarinoita, mutta kannusti lähtemään avoimin mielin. Niin tein.

Heinäkuussa 2008 saavuin yöllä Kapkaupungin kansainväliselle lentokentälle ja mietin, että minkälaista soppaa olen taas keittämässä. En tiennyt, että tämä maa muuttaisi koko elämäni ja tapaisin oman Pauloni.

Moi ja tervetuloa!

Eräänä päivänä juttelin vanhempieni kanssa ja tajusin, että en enää osaa puhua suomea. Asialle oli siis pakko tehdä jotain. Näin Facebookissa linkin erään Kapkaupungista takaisin Helsinkiin muuttaneen blogiin ja ajattelin, että nyt on aika. Aika siis perustaa blogi, ei muuttaa Suomeen. Vielä. Muuten edessä on kielellinen katastrofi ja paljon satikutia toimittajavanhemmiltani.

Usein mietin, että olisi kiva kertoa enemmän tarinoita Kapkaupungista ja Etelä-Afrikasta, koska suurin osa tapaamistani suomalaisista ei tiedä kotimaastani mitään. Ja usein ihmisillä on negatiivinen kuva tästä mielenkiintoisesta maasta.

Lisäksi turistien määrä täällä on kasvanut valtavasti viimeisten vuosien aikana eli myös yhä useampi suomalainenkin pakenee pohjoisen pallonpuoliskon talvea idän sijasta etelään Afrikan lounaiskärkeen. Moni onkin kysynyt, enkö voisi alkaa kirjoittaa blogia.Asuin Etelä-Afrikassa ensimmäisen kerran vuonna 2008, mutta vuoden 2011 Etelä-Afrikan kesästä alkaen olen taistellut sisäasiainministeriön kanssa liittyen viisumeihin. Ja taistelu jatkuu edelleen! Eli silloin alkoi virallisempi oleskelu maassa, joka on omanlainen sekoituksensa kauneutta, karheutta, kauheutta ja kaaosta.Kun eteläafrikkalaiset kysyvät miten suomeksi sanotaan hello ja bye bye, moi ja moimoi saavat aikaan iloisesti hämmentyneet ilmeet. Itseänikin alkaa usein myös naurattaa.  Eli Suomen 100-vuotisjuhlaa ja minun kohta 10-vuotista Etelä-Afrikan seikkailuani juhlien, tervetuloa mukaan!