Muistoja Mpandesta

Elokuussa kävimme viikon reissulla Etelä-Afrikan itärannikolla. Kirjoitin aikaisemmin Transkeista ja Wild Coastista. Usein turistit ja eteläafrikkalaiset ajavat etelärannikon Garden Routea Kapkaupungista Port Elizabethiin tai East Londoniin, mutta he jättävät Transkein väliin. Se on sääli, koska alueella on valtavasti annettavaa.Villillä rannikko on saanut nimensä syystä. Rannikon edustalla sijaitseva mannerjalusta eli manteretta ympäröivä matalan meren vyöhyke on täällä kapea. Jyrkkä mannerrinne syöksyy Intian valtamereen nopeasti jopa 3000 metrin syvyyteen. Ylös kumpuava happipitoinen vesi, nopeasti lounaaseen virtaava Agulhasin virta ja voimakkaat luoteistuulet saavat aikaan yllättäviä jopa 20 metriä korkeita hyökyaaltoja. Rannikko on tunnettu Afrikan Bermudan kolmiona, koska siellä on valtavasti haaksirikkoutuneita aluksia ja monet laivat katosivat jälkiä jättämättä – viimeksi näin tapahtui 1990-luvulla.

Transkein mereen rajautuvien vihreiden mäkien välissä on niemiä ja lahdenpoukamia, jotka muodostavat hyviä point break paikkoja surffaamiseen.  Aktiivisen merielämän takia surffaaminen on aika jännittävää puuhaa, mutta usein ympärillä uiskentelevat haiden sijasta delfiinit. Joka talvi kesä-heinäkuussa rannikon kaupungit, mukaan lukien Mpanden kylä, täyttyvät tutkijoista, dokumentaristeista ja turisteista. Mpande sijaitsee Port St Johnin pikkukaupungista etelään. Miljardit sardiinit uivat valtavissa parvissa kohti pohjoista ja lähelle rantaa muodostuu valtava kalakeitto. Hait, valaat, linnut, delfiinit ja muut kalat nautiskelevat sardiineita. Parvien muodostama alue on jopa seitsemän kilometriä pitkä ja puolitoista kilometriä leveä. Venereissulla saa halutessa hypätä snorklaamaan – omalla vastuulla. Ensi vuonna sitten!

Ihanaa epävarmuutta

Suomessa on ihana käydä ja huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän paluu Suomeen houkuttaa. Samalla ajatus siitä kauhistuttaa. Tässäkö tämä seikkailu nyt oli?Isänisäni oli merimies, joka työskenteli valtamerialusten viestittäjänä seitsemän vuoden ajan kunnes hän palasi Suomeen ja ryhtyi lennonjohtajaksi. Hän matkusti maailman ympäri Japanista Argentiinaan ja Yhdysvalloista Intiaan ja hän myös todennäköisesti purjehti Kapin niemimaan ympäri. Isäni mainitsi tämän hääpuheessaan, kun menimme naimisiin varpaat hiekassa Yzerfonteinissa Atlantin rannalla maaliskuussa 2016.

Luen tällä hetkellä toimittaja ja kirjailija Helena Renger-Liikasen kirjaa Maman Finlandaise. Hän kirjoittaa Chez Helena-blogia elämästään Ranskan Rivieralla. Samaistumiskohtia on helppo löytää, koska olen myös naimisissa ei-suomalaisen kanssa ja asunut Meksikossa, Sambiassa, Sveitsissä, Nepalissa ja tietysti Etelä-Afrikassa. Helenan lause ”Olen aina rakastanut elämän epävarmoja välitiloja” kuvaa hyvin sitä, minkälaisesta elämästä itse pidän. Parhaat muistot ovat niiltä ajoilta, kun edessä tai takana oli suurempi muutos eikä tulevaisuudesta tiennyt miten se oli muodostumassa. Seikkailu alkaa silloin, kun kaikki ei ihan mene suunnitelmien mukaan.
Monet suomalaiset kysyvät, että olenko nyt sitten jäämässä Etelä-Afrikkaan. En ikinä tiedä mitä vastata. Olen oppinut olemaan ilman suunnitelmia. Yritän keskittyä nykyhetkeen ja lähitulevaisuuteen eli seuraavaan pariin kuukauteen. Työ Nepalissa ja huhtikuun 2015 maanjäristys opettivat minulle kiitollisuutta ja armoa itseäni kohtaan. Olen myös ymmärtänyt, että minun ja mieheni ei tarvitse ”asettua aloillemme”. Me voimme asua Kapkaupungissa pari vuotta, sitten muuttaa vaikka Suomeen tai vaikka opiskella portugalia ja hakea töihin Mosambikiin. Olemme myös miettineet asuntovaunulla Etelä-Amerikan halki ajamista. Hienointa nykymaailmassa on se, että kaikki ovet ovat auki jos vain tekee töitä unelmansa eteen ja uskaltaa hypätä. Siinä mielessä uskon, että kehossani virtaa isänisäni veri.

 

 

 

 

 

 

Toisella mökillä

Kävin aamulla lyhyellä lenkillä Töölönlahden ympäri. Ilmassa on syksyn fiilistä. Vaahteranlehdet ovat jo muuttumassa punaisiksi. Muut puut kääntävät talvivaihdetta päälle hitaammin. Syksystä on tulossa todella kaunis.

Kävimme mieheni ja eteläafrikkalaisen kaverimme kanssa mökillä noin tunnin päässä Helsingistä. Järvestä nousi verkoilla kolme isoa kuhaa ja miehet keräsivät metsässä innoissaan kanttarelleja ja kesän viimeisiä mustikoita. Anton löysi harvinaisia mustatorvisieniä, jotka laitoimme paistamisen jälkeen salaatin päälle pehmeän vuohenjuuston, paahdettujen saksanpähkinöiden ja puolukoiden kera. Söimme metsän antimia kolme päivää ja siitähän eteläafrikkalaiset olivat innoissaan. Järvimaisema ja hitaasti puilla lämmitettävä kiuas – meni kyllä just niinkuin Stromsössä.
Etelä-Afrikassakin harrastamme foraging eli etsimme ruokaa mökillä. Mökin rantakalliolta voi kerätä sinisimpukoita laskuveden aikaan. Anton kävi ennen sukeltamassa hummereita (rock lobster), joita myös Etelä-Afrikassa kutsutaan nimellä crayfish, koska näillä kavereilla ei ole isoja saksia. Nykyään niiden kerääminen ei ole kuitenkaan suositeltua liikakalastuksen takia. Sienien kerääminen on hankalampaa, koska suurin osa maasta ja metsistä on yksityisessä omistuksessa. Jokamiehenoikeus – mikä se on?
Sain Kapkaupungista Lontooseen muuttaneelta ystävältäni kirjan Finnish Sauna Designs. Nyt iski taas inspiraatio. Toivottavasti voimme aloittaa saunan rakentamisen Afrikan mökillä vielä tänä vuonna.

Lähivillisikaa

Kun menen eteläafrikkalaisiin grillijuhliin eli braaihin ja tuon mukanani villisianlihaa, saan usein hämmentyneitä katseita. ”You mean warthog?”, on hyvin yleinen kysymys ja kaikki ajattelevat surullisina Simban ystävää Pumbaa, supercoolia pahkasikaa. ”No, it is not warthog meat, it is wild boar. Like in the Asterix and Obelix stories.” Sillä viesti menee aina perille.

Ystävillämme on maatila Wellingtonissa vähän yli tunnin ajomatkan päässä Kapkaupungista. Bontebok Ridge Reserve-tilalla on paljon erilaisia antilooppeja ja seeproja, joita voi katsella puolentoista tunnin Land Rover-ajelun aikana. Kiva päiväretki Kapista, jos on vaikka pieniä lapsia. Omistaja Tom työskenteli ennen African Parks-järjestössä, joten hän tietää eläimistä ja kasvillisuudesta todella paljon.

Tom perheineen kasvattaa myös eland-antilooppeja, lampaita ja villisikoja lihamyyntiä varten. Villisika-, lammas- ja antilooppimakkarat ovat parhaita boerewors-makkaroita, joita olen ikinä syönyt. Tilaamme noin neljä kertaa vuodessa pakkasemme täyteen eri eläinten osia. Syömme mieheni kanssa todella vähän punaista lihaa, mutta kun sitä syömme, haluamme nauttia laadukkaista herkuista. Eläimillä on paljon tilaa missä juosta, he eivät käytä antibiootteja ja eläimet syövät vain kasveja, juuria ja ruohoa.

Viime perjantaina marinoin hyvissä ajoin villisian 1,4:n kilon lavan runsaassa tuoreessa appelsiini- ja sitruunamehussa. Paahdoin korianterinsiemeniä, kanelitankoja, kuminaa, chiliä ja tähtianista ja lisäsin ne marinadiin valkosipulin, tuoreen inkiväärin, soijan, laakerinlehtien, ruokosokerin ja worchester-kastikkeen kera. Lauantaina lounasaikaan siivilöin marinadin ja laitoin lihakimpaleen uunivuokaan folion alle kypsyyntymään matalalla lämpötilalla neljäksi tunniksi. Viimeisen tunnin aikana lisäsin vuokaan sipuleita ja perunoita.

Oli niin hirveä nälkä, että unohdin ottaa kuvan, mutta oli todella herkullista ja mureaa. Liha kirjaimellisesti putosi luusta. Sokeri ja tähtianis oli se juttu!

Työpäivä oliivi- ja viinitilalla

Eilen vietin päivän Stellenboschin viinialueella ja kaupungissa työtapaamisissa. Stellenbosch sijaitsee noin tunnin päässä Kapkaupungista viinialueen sydämessä. Kaupungin perusti Kapin siirtomaa-alueen kuvernööri Simon van der Stel vuonna 1679 ja nimi tarkoittaa van der Stelin puskaa.

Etelä-Afrikan seikkailuni alkoi Stellenboschista, kun opiskelin yliopistolla lukukauden Etelä-Afrikan historiaa, politiikkaa ja ympäristötiedettä. Myöhemmin työskentelin siellä lähes kolme vuotta luonnonsuojelujärjestössä. Yliopisto on koko kaupungin vetovoima ja erityisesti viinitieteen (oenology) ja viininviljelyyn liittyvä koulutus on arvostettua. Kauniit Cape Dutch- tyyliset talot reunustavat katuja, ja kahviloista ja ravintoloista saa todella hyvää ruokaa. Stellenboschissa on kuitenkin valitettavasti rasismi edelleen voimissaan. Kerron Stellenboschin synkemmästä historiasta apartheidin eli rotuerottelun synnyinpesänä ja nykypäivän ongelmista joskus toiste.

Helshoogten solasta tulee monia hyviä viinejä. Maisematkin on todella huikeat. Olen käynyt monta kertaa Tokaran viinitilalla lounaalla ja/tai viininmaistelussa. En jostain syystä ole aikaisemmin eksynyt Tokara Delicatessen-puolelle. Aivan mielettömän ihana deli ja ravintola, jonka valtavista lasi-ikkunoista näkyy vuorille ja viinitarhoille. Tokaran pääravintola on todella hyvä, mutta jos kaipaat rennompaa ja lompakolle ystävällisempää lounasvaihtoehtoa, suosittelen lämpimästi deliä. Paikallisten laatutuotteiden kuten oliiviöljyjen, hillojen ja juustojen tarjonta on myös runsasta. Niihin onkin helppo upottaa lounaassa säästetyt randit. Olisin voinut tyhjentää sisustustavarahyllytkin samantien. Ihania keittiötarvikkeita yllin kyllin.
Lapsiystävällisessä ravintolassa ulkomaalaiset äidit nauttivat aamiaista, kun lapset mönkivät lattialla. Täällä on todella paljon lapsiystävällisiä paikkoja. Pari vuotta sitten suomalainen kaveripariskunta matkusti kuusi viikkoa Johannesburgista Durbanin kautta Garden Routea Kapkaupunkiin kahden lapsensa kanssa. Muistaakseni toinen lapsista oli 4-vuotias ja toinen 1-vuotias. Ennen matkaa heitä jännitti, mutta todella nopeasti he tajusivat, miten helppoa täällä on matkustaa lapsien kanssa. Ravintoloissa tarjoilijat tulivat ihastelemaan lapsia ja pitivät nuorempaa lasta sylissä, kun vanhemmat söivät! Kaikki eteläafrikkalaiset, joita he kohtasivat, olivat aina ystävällisiä ja avuliaita. Vuokra-auto siis alle ja menoksi!

Proteoita & protesteja

Ajoimme viikonlopuksi mökille Betty’s Bayhin pakoon kaikkia sosiaalisia tapahtumia, joita tänä viikonloppuna tuntui olevan todella paljon. Sitkeä yskäni alkaa kuulostamaan keuhkoputkentulehdukselta, joka on saanut niin tutut kuin tutun tutut sängyn pohjalle viimeisen parin kuukauden aikana. Todella ärsyttävää, kun olin juuri saanut treenirutiinin hyvään ruotuun ja perjantaina suuntaamme kohti Suomea.

Betty’s Bay sijaitsee biosfäärialueella eli luonnonsuojelualueen reunalla niin sanotulla yhteistoiminta-alueella, jossa on asutusta ja taloudellista toimintaa. Alueen sydämessä sijaitsee tiukasti suojeltu Kogelbergin luonnonsuojelualue. Alue kuuluu UNESCO:n Man and the Biosphere-ohjelmaan. Biosfäärialueet ovat tuttuja, koska työskentelin UNESCO:lla hankkeen parissa Nepalissa 2015-2016.

Kogelbergin päivävaellus jäi siis tekemättä, mutta yritetään uudestaan lokakuun lopussa. Onneksi mökillä ei tarvitse kävellä kauas nähdäkseen ihmeellistä fynbos-kasvillisuutta. Neulatyynyltä näyttävät, ja siksi lempinimen pin cushion omaavat Leucospermum cordifolium-kukat olivat täydessä tällingissä. Kapinmesikot eli sugarbirds nauttivat kuningasproteoiden mettä. Kuningasproteat kuuluvat proteoiden heimoon, jonka ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné nimesi vuonna 1735 kreikkalaisen Proteus-jumalan mukaan.
Medestäjät eli sunbirds lentelivät ympäriinsä. Puutarhasta on aina kiva napata mukaan kukkia kaupunkiin. Vuosi sitten laitoimme puutarhan perälle mehiläispesän, joka on houkutellut paljon uusia asukkaita. Omaa fynboshunajaa odotellessa!Ajaessamme huikeaa Clarence Driven merenrantatietä kohti Kapkaupunkia huomasimme, että matkalla näkyi paljon poliisien roadblokkeja. Aamulla meidän swazimaalainen naapurimme James mainitsi miehelleni, että hän ei halua lähteä lähteä tapaamaan kavereitaan Kleinmondiin, koska zulut ovat tulleet riehumaan. Ihmettelimme, että mitä zulut täällä tekevät. Zulu-heimoon kuuluvia asuu pääasiassa KwaZulu-Natalin provinssissa ja heitä on Kapissa todella vähän. Uskaltaisin sanoa, että heitä ei ole ollut Kleinmondissa ikinä. Selkäpiitäni kylmäsi, kun mieheni mainitsi Jamesin sanoneen, että presidentti Zuman miehet.  Zuma on etniseltä taustaltaan zulu. On aika huolestuttavaa, jos ruohonjuuritasolla townshipeissä etninen tausta ja ristiriidat alkavat korostua. Tiedämme monista historiallisista tapahtumista, että se ei Afrikassa tiedä hyvää.

Autossa katsoin Twitteristä, että mitä Kleinmondissa on oikein meneillään. Ilmeisesti 300 ihmistä sulki Hermanukseen vievän päätien ja poltti renkaita protestina paikallishallintoa kohtaan. He olivat tyytymättömiä, koska kaupunki on hankkinut siivouspalveluita Hermanuksessa sijaitsevalta yritykseltä eikä paikallista palvelujentarjoajaa oltu valittu tehtävään. Ensimmäinen protesti tapahtui jo elokuun lopussa. Valitettavasti Etelä-Afrikassa huomiota saa usein riehumalla.Oletamme, että tälläinen meininki vain pahenee, kun lähestymme joulukuussa järjestettävää ANC:n kansalliskongressia. Silloin presidentti Zumalle periaatteessa valitaan seuraaja hyvin kahtiajakautuneen puolueen sisällä. Mieheni aloitti autossa taas sen silloin tällöin läpikäytävän keskustelun: mikä on se piste, kun pakkaamme kamat ja muutamme Eurooppaan. Siitä lisää joskus toiste.

Etelä-Afrikka kiehumispisteessä

Viime helmikuussa kävelin Helsingin Kinopalatsiin vanhempieni kanssa katsomaan Kaurismäen elokuvaa Toivon tuolla puolen. Elokuvan alkua odotellessamme mainostettiin Elina Hirvosen dokumenttia Kiehumispiste. Kun viime viikolla huomasin, että Hirvosen dokumentti esitetään Kapkaupungin Open Book-festivaalilla, varasin istumapaikan samantien. Olin lukenut Hirvosen kirjan Kauimpana kuolemasta, jonka hän kirjoitti Sambiassa ennen kuin itse muutin Sambiaan. Kiehumispiste oli vaikuttava. Hirvonen on onnistunut tarkastelemaan niin mielipiteet jakavaa aihetta neutraalista näkökulmasta. Samanlaisia ongelmia on myös Etelä-Afrikassa. Monet afrikkalaiset Angolasta Burundiin ja Mosambikista Kongoihin tulevat Etelä-Afrikkaan paremman elämän toivossa. Etelä-Afrikka on heille kuin Eurooppa. Toisinaan yhteenotot yhtyvät eteläafrikkalaista ja pakolaisten ja maahanmuuttajien välillä. Toisaalta Etelä-Afrikassa on niin valtavasti ongelmia, että usein tämänlaiset tarinat katoavat tiedotusvälineiden ulkopuolelle. Myös eripuraisuus valkoisten ja mustien välillä on kasvanut.

Yksi suuri ongelma on korruptoitunut hallinto kaikilla yhteiskunnan tasoilla kyläpäälliköistä presidenttiin. Osana samoja festivaaleja kävin kuuntelemassa entisen apulaisvaltiovaraintalousministeri Mcebisi Jonasin haastattelua. Apulaisministerinä ollessaan vaikutusvaltainen, Intiasta alunperin Etelä-Afrikkaan muuttanut presidentti Zuman lähellä oleva Guptan perhe tarjosi hänelle R600 miljoonaa eli lähes 40 miljoonaa euroa valtiovarainministerin paikasta. Ministerinä hän olisi tietysti palvellut perheen ja Zuman perheen intressejä. Hän kieltäytyi ja toi asian julkisuuteen.

Jonasista tuli silloin monien sankari. Hän on edelleen pääpuolue ANC:n jäsen ja uskoo Etelä-Afrikan tulevaisuuteen. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole helppo, koska peruskoulujärjestelmä on romuna ja talous ei kasva poliittisen tahdon ja tehokkaiden interventioiden puuttuessa. Poliitikot pelaavat omiin pusseihinsa tai  oikeastaan lompakkoihinsa. Infrastruktuuria ei korjata monissa osissa maata ja rikollisuus on kasvussa. Lähes 7:lla miljoonalla nuorella ei ole töitä.

Näin Elina Hirvosen myös Jonasin haastattelun jälkeen. Juttelimme hänen kanssaan Etelä-Afrikasta kiehumispisteessä, omista kokemuksistamme ja näkemyksistämme. On aina mukava törmätä suomalaisiin täälläpäin maailmaa.

Maailman parhaat osterit

Pari viikkoa sitten päätimme lähteä ystäväpariskunnan kanssa viikoksi Wild Coastille Etelä-Afrikan itärannikolle. Viimeisestä visiitistä olikin jo 7 vuotta. Silloin kävelimme Antonin kanssa 250 kilometriä Port Edwardista koko Wild Coastin halki Coffee Bayhin etelässä. Se oli aikamoinen seikkailu ja todellinen parisuhdetesti. Ensimmäisenä päivänä kävelimme hiekkarannalla lähes 30 kilometriä, josta akillesjänteeni ärtyi pahasti. Välillä kuljetimme rinkkoja päidemme päällä joensuiden halki, joissa härkähait lisääntyvät. Uimme alasti myös luonnonaltaissa, jotka tunnetaan Black Mamba-altaina. Tämän tietysti kuulimme vasta jälkikäteen. Hengissä ollaan edelleen!
Apartheidin aikana Transkei, jonka rannikkoa Wild Coastiksi kutsutaan,  oli samanniminen bastustan, joka oli tarkoitettu bantu-ryhmään kuuluvan xhosa-heimon kotimaaksi. Jo brittiläiset siirtomaaherrat suosivat järjestelmää, joka erotti mustat ja valkoiset toisistaan. Miehet päätyivät töihin kaupunkeihin ja kaivoksiin, naiset ja lapset jäivät köyhälle maaseudulle elämään kädestä suuhun.  Järjestelmä hajotti perherakenteen täysin ja sen vaikutukset näkyvät edelleen kaikkialla Etelä-Afrikassa.

Vietin ensin viikonlopun kaverin polttareissa Plettenberg Bayssä. Anton nappasi minut kyytiin ja ajoimme Jeffrey’s Bayn kautta Hlulekan luonnonsuojelualueelle. Jeffrey’s Baystä matka kesti 10 tuntia eli välimatkat ovat kohtalaisen pitkiä. Uskomaton paikka, jossa seeprat käyskentelivät pihallamme ja delfiinit suorittivat joka-aamuisen uimahyppyesityksen aalloissa. Kivat kahden makuuhuoneen bungalowit olivat todella halpoja (R475 kahdelta hengeltä koko mökki) ja olimme oikeastaan ainoa ihmiset koko reservissä henkilökunnan lisäksi. Jouluna, pääsiäisenä ja koululomien aikana Hluleka on tietysti aivan täynnä.

Paikallinen xhosa-leidi myi meille 150 rantakallioilta kerättyä villiosteria, jotka olivat aivan käsittämättömän hyviä. Pojilla riitti hommaa, koska itse en onnistunut avaamaan yhtäkään! Neljälle ihmiselle se määrä oli kohtalaisen paljon proteiinia: vedimme siis todelliset osteriöverit kuohuviinin kera, jonka ostin Newstead Lund -viinitilalta Plettenberg Baystä. En edes tiennyt, että Plettenberg Bayssäkin on nykyään monta viinitilaa!

 

Mökkirannalla

Noin 1,5 tunnin automatkan päässä Kapkaupungista sijaitsee Betty’s Bay eli meidän lande. Mieheni perheen hyvin skandinaavinen loma-asunto rakennettiin 1980-luvun alussa ja Anton vietti lapsuutensa lomat surffaten, hiekkadyyneillä juosten ja fynbos-pusikoissa seikkaillen.

Betty’s Bay sijaitsee Kogelbergin biosfäärialueen laidalla ja vuorten rinteillä kasvaa mitä uskomattomampia kasveja. Siitä lisää ensi viikolla: olemme menossa kävelemään 24 kilometriä pitkän Kogelbergin päivälenkin tulevana viikonloppuna. Vihreiden vuorien juurella ja syvänsinisen Atlantin rannalla (Intian valtameri alkaa vasta Cape Agulhasista) välissä voi nauraa afrikanpingviineilleja talvella aallot ovat hyviä lainelautailuun. Valkohaita meressä juuri tällä kohtaa ei ole. Näin olen asian ainakin itselleni uskotellut.  Suurempi ongelma alueella on rikollisuus. Pari vuotta sitten rikolliset tyhjensivät loma-asuntoja Betty’s Bayssa hyvin järjestelmällisellä tavalla, mutta onneksi paikallinen poliisi ja yksityiset turvafirmat ovat saaneet homman haltuun.  Meiltä ei onneksi viety mitään, eikä asuntoomme ole ikinä murtauduttu. Moni kakku on päältä kaunis, ja sen usein unohtaa Kapkaupungin huikeissa maisemissa.