Etelä-Afrikka kiehumispisteessä

IMG_5786[1]Viime helmikuussa kävelin Helsingin Kinopalatsiin vanhempieni kanssa katsomaan Kaurismäen elokuvaa Toivon tuolla puolen. Elokuvan alkua odotellessamme mainostettiin Elina Hirvosen dokumenttia Kiehumispiste. Kun viime viikolla huomasin, että Hirvosen dokumentti esitetään Kapkaupungin Open Book-festivaalilla, varasin istumapaikan samantien. Olin lukenut Hirvosen kirjan Kauimpana kuolemasta, jonka hän kirjoitti Sambiassa ennen kuin itse muutin Sambiaan. Kiehumispiste oli vaikuttava. Hirvonen on onnistunut tarkastelemaan niin mielipiteet jakavaa aihetta neutraalista näkökulmasta. IMG_5788[1]Samanlaisia ongelmia on myös Etelä-Afrikassa. Monet afrikkalaiset Angolasta Burundiin ja Mosambikista Kongoihin tulevat Etelä-Afrikkaan paremman elämän toivossa. Etelä-Afrikka on heille kuin Eurooppa. Toisinaan yhteenotot yhtyvät eteläafrikkalaista ja pakolaisten ja maahanmuuttajien välillä. Toisaalta Etelä-Afrikassa on niin valtavasti ongelmia, että usein tämänlaiset tarinat katoavat tiedotusvälineiden ulkopuolelle. Myös eripuraisuus valkoisten ja mustien välillä on kasvanut.

Yksi suuri ongelma on korruptoitunut hallinto kaikilla yhteiskunnan tasoilla kyläpäälliköistä presidenttiin. Osana samoja festivaaleja kävin kuuntelemassa entisen apulaisvaltiovaraintalousministeri Mcebisi Jonasin haastattelua. Apulaisministerinä ollessaan vaikutusvaltainen, Intiasta alunperin Etelä-Afrikkaan muuttanut presidentti Zuman lähellä oleva Guptan perhe tarjosi hänelle R600 miljoonaa eli lähes 40 miljoonaa euroa valtiovarainministerin paikasta. Ministerinä hän olisi tietysti palvellut perheen ja Zuman perheen intressejä. Hän kieltäytyi ja toi asian julkisuuteen.

Jonasista tuli silloin monien sankari. Hän on edelleen pääpuolue ANC:n jäsen ja uskoo Etelä-Afrikan tulevaisuuteen. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole helppo, koska peruskoulujärjestelmä on romuna ja talous ei kasva poliittisen tahdon ja tehokkaiden interventioiden puuttuessa. Poliitikot pelaavat omiin pusseihinsa tai  oikeastaan lompakkoihinsa. Infrastruktuuria ei korjata monissa osissa maata ja rikollisuus on kasvussa. Lähes 7:lla miljoonalla nuorella ei ole töitä.

Näin Elina Hirvosen myös Jonasin haastattelun jälkeen. Juttelimme hänen kanssaan Etelä-Afrikasta kiehumispisteessä, omista kokemuksistamme ja näkemyksistämme. On aina mukava törmätä suomalaisiin täälläpäin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s