Vesi-, kananmuna- ja ruttokriisi

Kävin tiistaina australialaisen kaverini kanssa kävelyllä Lion’s Headin ympäri. Lion’s Head sijaitsee Pöytävuoren luoteispuolella ja sieltä on hyvät 360:n asteen näköalat Robben Islandille, Camps Bayn ja Cliftonin rannoille, Table Bay-lahdelle ja yläviistoon Pöytävuorelle. Huipun valloittamisen sijaan reippailija voi myös valita loivemman vuoren ympäri kiertävän 6,5 kilometriä pitkän polun, josta on myös huikeat maisemat. Oma suosikkilenkkini.

Rennosta kävelystä tulikin todellinen kriisikeskustelu. Nykyään valitettava hittipuheenaihe on lähestyvä vesikatastrofi. Elämme vesikriisissä ja kaupungin tarjoaman juoma- ja talousveden eli hanaveden ennustetaan loppuvan maaliskuussa 2018. Kapkaupungista voi tulla maailman ensimmäinen suurkaupunki, jossa tämä tapahtuu. Monet vähättelevät asian vakavuutta, mutta uhka on tosi. Viimeisten neljän talven aikana vettä ei ole satanut tarpeeksi, joten padot ovat vain kolmasosan täynnä. Ongelma on tiedostettu jo 2000-luvun alusta alkaen, mutta sen ajateltiin muodostuvan ongelmaksi vasta vuoden 2022 paikkeilla. Kuuma kesä alkaa jo olla täällä. Kahden minuutin suihkut ja 87 litran vuorokausikäyttö per henkilö on osa arkeamme. Monet eivät myöskään ymmärrä kuivuuden epäsuoria vaikutuksia. Jos maataloustuotanto on heikkoa, kausityöläisille on vähemmän töitä. Vähemmän tuloja tarkoittaa enemmän rikollisuutta. Syöksykierre on valmis.
Nepalissa asuessamme maahan iski bensa- ja kaasukriisi. Muistan erään YK-kollegani sanoneen syyskuussa 2015 viisi kuukautta maanjäristyksen jälkeen, että kannattaa hamstrata kaasua. En uskonut häntä, enkä ostanut kaasua. Parin viikon sisällä kaasua ei enää saanut mistään kuten ei myöskään seuraavaan viiteen kuukauteen. Kaasua käytettiin kaasuhellassa, lämmityksessä ja suihkussa. Oli aika kohtalaisen ankea talvi. Ainakin opin varautumaan pahimpaan. Vesikriisin varalle meillä on kotona 50 litraa mökiltä tuotua vettä. Betty’s Bayssa ei ole vesirajoituksia. Viimeisin oljenkortemme on lento pakoon Suomeen. Jos vessoja ei pysty vetämään, on parempi lähteä pois tautiepidemian alta.

Lisäksi Etelä-Afrikkaa riivaa lintuinfluessa. Yli neljä miljoonaa kanaa on teurastettu taudin takia Western Capen provinssissa. Itse ehkä selviän syömättä uppomunia savustetulla lohella ja hollandaise- kastikkeella, mutta kananliha ja kananmunat ovat valtavan tärkeän proteiininlähde miljoonille eteläafrikkalaisille ja erityisesti lapsille. Hintojen odotetaan nousevan valtavasti seuraavien viikkojen aikana.

Jos kananmunien ja vedenpuute ei ole vielä tarpeeksi suuri ongelma, maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti, että Madagaskarilla käsiin räjähtänyt ruttoepidemia uhkaa levitä Etelä-Afrikkaan. En tiedä uskoako WHO:ta enää missään asiassa sen jälkeen, kun he ilmoittivat asettaneensa Zimbabwen diktaattorin Robert Mugaben järjestön terveyslähettilääksi. Mugabe romahdutti varakkaan Zimbabwen maatalouden, koulutus- ja terveysjärjestelmän ajaen miljoonia ihmisiä köyhyyteen ja pakolaiseksi Etelä-Afrikkaan. Toivottavasti rutto saadaan kuriin Madagaskarilla ja mahdollisimman monet tartunnan saaneet parantuisivat siitä.

Päiväretki Kogelbergiin

Viikonloppu vierähti mökillämme Betty’s Bayssä ja lauantaina päätimme tyttöjen kanssa tehdä päiväretken lähivuorille. Täällä retkeilyyn käytetään sanaa hike, mutta suomeksi sana vaellus usein mielletään pidempikestoiseksi retkeksi, jolloin yövytään maastossa.Pidempiäkin vaelluksia teemme kohtalaisen usein, koska Kapmaan vuoriklubilla on lukuisia majoja ympäri provinssia, joissa voi yöpyä hyvin edulliseen hintaan. Koska luontoon täällä pääsee niin nopeasti, puolipäiväretki on erinomainen tapa saada hyvä annos takapuolijumppaa, luonnonrauhaa ja sitä niin ihanaa, mutta niin pahaa aurinkoa.

Mainitsin aikaisemmassa postauksessa Kogelbergin biösfäärialueesta, jonka  raja-alueella myös mökkimme sijaitsee. Kävely Palmiet-joen rannalta solan yli Harold Porterin kasvitieteelliseen puutarhaan kestää noin 3-4 tuntia ja matkalla voi nähdä valtavasti kauniita ja eriskummallisia fynbos-kasveja. Olen kävellyt reitin ehkä kymmenen kertaa, mutta joka kerta satumainen alkuperäismetsä ja maisemat yllättävät kauneudellaan.

Cape Nature tarjoaa suojelualueella majoitusta todella kauniissa ekomökeissä. En ole itse mökeissä yöpynyt, mutta ulkoapäin modernit rakennukset isoine ulkoteraisseineen näyttävät todella houkuttelevilta.
Etelä-Afrikassa ulkoilu ei valitettavasti olen ihan yhtä yksinkertaista kuin Suomessa, koska siihen liittyy erilaisia riskejä. Varsinkin asutuksen läheisyydessä kuten esimerkiksi Pöytävuorella kannattaa lähteä vuorille isolla porukalla, jos vain mahdollista. Omaisuusrikoksia vuorilla sattuu silloin tällöin. Etelä-Afrikassa naisteen kohdistuva väkivalta ja raiskaukset ovat yleisiä, joten se aina kannattaa ottaa huomioon.
Suurin ongelma on kuitenkin puutteellinen varustautuminen. Monet paikalliset ja turistit lähtevät esimerkiksi Pöytävuorelle kuumana päivänä ilman lämpimiä vaatteita, hattua, aurinkorasvaa ja vettä. Vuorien korkeus ja vaativuus on helppo aliarvioida samalla kun monet yliarvioivat oman kuntonsa. Sää täällä voi muuttua hetkessä 35 asteen auringonpaisteesta 15 asteen sumuun.

Valkoisessa kuplassa

Kävin tänään Athlonen alueella tapaamassa erästä suosittua instagrammaajaa työprojektin takia. Hän julkaisee herkullisia kuvia ja reseptejä intialaistyylisistä ruoista ja erityisesti jälkiruoista. Juttelimme islamista ja halaal-sertifikaateista. Puhuimme myös ilmastonmuutoksesta ja Kapkaupungin yliopistosta, koska olemme molemmat työskennelleet siellä.

KwaZulu-Natalin sokeriplantaaseille saapui paljon työvoimaa britti-Intiasta 1800-luvun lopusta 1900-luvun loppuun. Suurin osa Etelä-Afrikan noin miljoonasta muslimista on etnisesti intialaisperäisiä. Eteläafrikkalainen keittiö on sen takia myös ominut paljon vaikutteita Etelä-Aasiasta maustemaailmasta. Intialaisella voikanalla täytetty paahtoleipäpötkö bunny chow onkin todella eteläafrikkalainen juttu!

Siirtomaa-ajalla ja erityisesti apartheidin aikana myös intialaisia syrjittiin. Intialaiset ajettiin omille asuinalueilleen ja heidän toimintojaan rajoitettiin. Monet merkittävät vapaustaistelijat olivat intialaisperäisiä. YK:n entinen ihmisoikeuskomissaari Navi Pillay on muun muassa Etelä-Afrikan intialainen kuten myös Mahatha Gandhin lapsenlapsi ja entinen Etelä-Afrikan parlamentin jäsen Ela Gandhi. Isoisä Gandhi vietti Etelä-Afrikassa vuosia 1900-luvun alussa.

Apartheidin vaikutus näkyy kaikkialla Etelä-Afrikassa ja kaikkien mielissä joka päivä. Rotusorto loppui vuonna 1994, mutta se edelleen vaikuttaa ihmisten asenteisiin toisiaan kohtaan, puhetapoihin ja käyttäytymiseen. Monet eteläafrikkalaiset eivät huomaa sitä, että he käyttäytyvät tiettyjen mallien mukaan. Jotkut saattavat sanoa, että he eivät ole rasisteja, mutta jo seuraavassa lauseessa se mainitsevat tietyn ihmisen ihonvärin kuin automaattisesti laittaakseen ihmisen sen perusteella tiettyyn kategoriaan.

Instagrammaaja kysyi minulta, että en varmaan usein käy hänen asuinalueellaan. Se on ihan totta. Hän ei tarkoittanut sitä mitenkään pahalla, mutta se herätti ajattelemaan Kapkaupungin eri etnisten ryhmien ja kulttuurien eristäytyneisyyttä. Monet tuntemani eteläafrikkalaiset eivät ole esimerkiksi ikinä käyneet townshipeissä jotka jokainen näkee ajaessaan lentokentältä keskustan ja viinialueen valkoisiin turistikupliin.

Maan historiasta kannattaa lukea ja arjen realiteetit muistaa, kun kulkee viinitiloilla siemailemassa herkkuviinejä. Ne helposti unohtaa, mutta laajempi ymmärrys myös avaa Etelä-Afrikan ihan uudella tavalla.

 

Kukkakruunuja Babylonstorenissa

Babylonstoren on ollut jo vuosia niin paikallisten kuin turistien suosikkipaikka upean puutarhan, hyvän ruoan ja ainutlaatuisen luksusmaatilahotellin takia. Tilalla järjestetään myös paljon ihania työpajoja puutarhanhoidosta ja lähiruoasta kiinnostuneille. Tilan viinistä en osaa toistaiseksi sanoa mitään, mutta ensi vuonna aion mennä oliiviöljyntekokurssille.
Tämä vuonna toista kertaa Babylonstorenin aloitteesta vietetään Etelä-Afrikassa lokakuussa Puutarhapäivää eli Garden Daytä. Hyvä ystäväni vastaa koko projektista ja päivästä kuultuani päätin, että tämä työpaja olisi kiva kokea. Paikalla oli noin 15 innokasta kukkakruunujen rakentajaa. Ensin keräsimme kahdeksan aarin puutarhasta laventelia, vehnää ja retiisejä ja saimme käyttöömme muitakin kasveja. Sen jälkeen saimme itse sekoittaa omat yrttiteemme ihanissa bambumajoissa. Kukkakruunut päässä – tottakai!Meille Babylonstorenilla on erityinen merkitys, koska Anton vietti siellä lapsuutensa ja nuoruutensa kuten seitsemän sukupolvea ennen häntä. Vuonna 2007 suurin osa tilasta siirtyi nykyisille omistajilleen ja vuonna 2012 keräsimme viimeiset viinirypäleemme Simonsberg-vuoren juurelta. Onneksi sen vuoden hemmetin hyvää kotitekoista on vielä jäljellä parisataa pulloa. Vaikka marjainen Cabernet Sauvignon on jo todella hyvää, joskus 2020 paikkeilla alkavat maut olla sitten kohdillaan, jos yksikään viinipullo selviää niin pitkään juomatta.

Nykyiset omistajat eli  Elle Decorationin entinen päätoimittaja ja liikemies ovat luoneet mielettömän upean tilan, jossa viihtyy vaikka koko päivän. Kahdeksan aarin puutarha pursuaa kaudelle tyypillisiä hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä. Turistisesonkina joulu-tammikuussa vierailijoita on jo liiaksi eli jos mahdollista, kannattaa käydä muina vuodenaikoina.

Taloprojekti viinialueella

Aamulla ajoin kohti Paarlia ja tajusin, että unohdin lompakkoni kotiin. Olin matkalla Babylonstorenin tilalle kukkakruunutyöpajaan. Kukkakruunuista kuitenkin lisää myöhemmin. En voinut kääntyä takaisin, koska Kapkaupunkiin vievällä moottoritiellä on aina valtava aamuruuhka. Soitin siis kaverilleni Sumarille, joka asuu perheensä kanssa viinialueella Babylonstorenin lähellä. Kutsuin itseni aamukahville ja kysyin, voinko myös pummata rahaa. Se oli kuulemma erittäin ok sekin.
Natte Valleijn tila perustettiin 1715 ja tottakai vanhaan tilaan kuuluu valtavasti sivurakennuksia. Alex ja Sumari päättivät siis kunnostaa erään sivurakennuksen omalle perheelleen. Rakennus oli vuosien aikana ollut niin työvoiman kuin hevosten, isoäidin ja ranskalaisten viininvalmistusharjoittelijoiden käytössä. Se oli aika rähjäisessä kunnossa, mutta potentiaali oli valtava.  Viimeksi kävin tilalla maaliskuussa, kun vanhempani olivat täällä vierailulla ja projekti oli todella kesken. En voinut uskoa silmiäni, kun kävelin sisälle heidän taloonsa.

On ollut mielenkiintoista seurata, miten zimbabwelainen duunariporukka repi alas osan talon seinistä. Vanha puinen sisäkatto putsattiin ja vanhat lattialaudat löydettiin liikkeestä joka kierrättää purettujen talojen materiaaleja. Nyt talo on todella valoisa ja valtavien ikivanhojen puiden ympäröimä. He ovat onnistuneet hienosti yhdistämään moderneja ja vanhoja sisustuselementtejä, huonekaluja ja taidetta.

Kaikista upeinta on ollut se, miten he ovat löytäneet käytettyjen tavaroiden nettikaupoista vaikka mitä! He muun muassa ostivat puretusta talosta kahdeksan siirtomaa-aikaista rhodesialaisesta tiikistä tehtyä valtavaa ikkunaa muutamalla sadalla eurolla. Talon lasiovet löytyivät työmaalta. Upea uuni ja master bedroomin pylvässänky löytyivät myös naurettavan halvalla käytettyinä netin kautta.


Rakennusprojekti oli vaativa ja vei paljon aikaa kahden pienen lapsen vanhemmilta, mutta se selkeästi kannatti. Talon edustalla sijaitseviin siiloihin on tarkoitus rakentaa kaksikerroksiset vierasmajat AirBnB-majoitusta varten. Sitä odotellessa!

Miksi kello viiden rooibos?

Viime viikko oli blogissa hyvin hiljainen, pahoitteluni. Matkustaminen Hollannista Suomen ja Qatarin kautta veti niin sanotusti mehut. Ja  nyt huomaan, että mieheni työhuoneen sisältö alkaa hitaasti, mutta varmasti siirtyä yrityksen kasvaessa muualle asuntoomme. Lähes joka pöydällä on ainakin jonkin sortin purkki tai pussi Rooibos-teetä. Olohuoneen sohvalla on pahvilaatikoita, joissa on tietysti rooibosta. Keittiön lattialla on kevyt kerros neulamaisia eri pituisia ja paksuisia rooibos-lehtiä. Elämämme on yhtä rooibosta.

Kun mietin blogille nimeä, ajattelin Etelä-Afrikkaa sateenkaarivaltiona. Etelä-Afrikka on todellinen kulttuurien sulatusuuni. Alkuperäisasukkaita maan lounais- ja luoteisosassa ovat Khoi ja San-heimot, joiden arvellaan saapuneen nykyisen Etelä-Afrikan alueelle ennen Bantu-kieliä puhuvia mustia afrikkalaisia.  Mustat asuttivat erityisesti maan koillis- ja itäosat ja puskivat khoisaneja kohti länttä.  Zulut, xhosat, swazit ja ndebelet asuttivat maan itärannikkoa. Tswanat, pedit ja sothot löysivät kodin maan keskiylängöltä. Maan koilliskulmaan asettuivat vendat ja shangaan-tsongat.

Arabikauppiaita kävi varmasti Etelä-Afrikan rannikolla kauan ennen kuin ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Kapin niemimaalle. Portugalilaisia seurasivat hollantilaiset ja britit, jotka vuorotellen olivat kiinni vallan kahvassa 1600-luvulta alkaen. Hollantilaiset toivat orjia ja samalla islamin uskon Malakan niemimaalta ja Indonesiasta. Vähitellen kaikki sekoittuivat keskenään. Britti-Intiasta myös muutti paljon siirtolaisia erityisesti maan itärannikolle Durbaniin. Briteillä oli valtava vaikutus Etelä-Afrikan kehityksessä sen jälkeen, kun kultaa ja timantteja löydettiin 1800-luvun lopussa.

Kello viisi viittaa britannialaiseen tapaan juoda teetä kello viisi, koska se voileipineen oli sopiva aika myöhäisen aamupalan ja illallisen välissä. Alunperin teetä joivat vain yläluokan edustajat, mutta tarjonnan kasvaessa kaikki alkoivat juoda teetä.

Khoit valmistivat rooibosta jo satoja vuosia sitten. Etelä-Afrikassa vain harvalla oli varaa juoda Intiasta tuotua teetä ja tämän takia siihen alettiin sekoittaa paikallisen Rooibos-pensaan neulamaisia lehtiä.  Tämän seuraksena rooibos-teestä tuli koko kansan juoma. Sitä juovat kaikkien kulttuurien ja kieliryhmien edustajat ja sen ympärille kokoontuvat kaikki vauvat ja vaarit, muslimi ja kristityt, mustat ja värilliset (joka täällä on muuten ihan poliittisesti korrekti termi). Kaikille meille rooibos edustaa jotain aidosti eteläafrikkalaista ja länsikapilaista, koska sitä ei voida kasvattaa missään muualla kuin parin tunnin päässä Kapkaupungista.