Zimbabwe

34900_446931886627_8058809_nYksi aikakausi loppui eilen eteläisessä Afrikassa, kun Zimbabwea 37:n vuotta johtanut Robert ”Bob” Mugabe luopui vallasta armeijan painostuksen alaisena. Viikossa diktaattori oli poissa ja yhtään verta ei vuodatettu. Yleensä armeijan vallankaappaus ei tiedä hyvää missään maassa, mutta ainakin väkivallalta vältyttiin. Onko kuitenkaan Mugabea seuraava Emmerson Mnangagwa yhtään edeltäjäänsä parempi?
34362_446936986627_6706721_n.jpgOlin vuonna 2010 töissä Sambiassa kehitysyhteistyöhommissa. Muistan, kun ensimmäisenä Sambian viikonloppuna eräs sinä iltana tapaamani nuori nainen kysyi, että lähtisinkö hänen kanssaan Zimbabween viikonlopuksi. Tottakai sanoin, että ilman muuta. Seuraavana viikonloppuna ajoimme kaaoottista tietä Chirundun rajanylityspaikalle, viisumi passiin ja sitten lähdimme kahdestaan ajelemaan pitkin mutaista metsätietä Mana Pools-kansallispuiston reunalla. Ajattelin, että apua, minne olemme menossa. Lopulta päädyimme zimbabwelaisten kavereiden mökille Zambezi-joen rannalle. Viikonloppu veneillen tulvivalla Lower Zambezilla oli ikimuistoinen ja loin elinikäisiä ystävyyssuhteita. Rakastuin maahan ja zimbabwelaisiin. Kävin myös uimassa joessa poikien kanssa, mutta kuivalla kaudella joen krokotiili- ja virtahepomäärät nähtyäni tajusin, että zimbabwelaiset todella on hulluja monessa mielessä.
63045_475846001627_1538535_n
Myöhemmin kävin parilla työmatkalla Hararessa ja maan itäosissa. Vaikka olimme virallisella visiitillä ja tapasimme Hararessa valtion virkamiehiä, matkasta jäi karvas maku suuhun. Zimbabwe alkoi todella pelottaa minua. Olimme tapaamassa erään metsäalan yrityksen edustajia, kun kävi ilmi, että valtion keskustiedusteluorganisaation (Central Intelligence Organization, CIO) edustajat kulkivat perässämme joka paikkaan. Samainen porukka oli vastuussa satojen ellei tuhansien ihmisten katoamisista ja kuolemista. Emme koskaan nähneet heitä, mutta kuulimme pienellä viiveellä heidän kyselyistään perässämme.
34770_446937321627_686138_nOlin yrittänyt saada paikallista SIM-korttia, mutta silloin kortin saaminen ulkomaalaisena oli hankalaa. Erään yrityksen toimitusjohtaja sanoi lähettävänsä SIM-kortin hotellimme vastaanottoon. Kun palasimme hotellille, kävin respassa kysymässä kirjekuorta. Vastaanottovirkailija katsoi minua ja sen jälkeen tiskin päädyssä seisovaa miestä. Iso mies käveli viereeni. Hän ei sanonut mitään, mutta vain seurasi kun avasin kirjekuoren ja vaihdoin kortin puhelimeeni. Mulkaisin miestä ja kävelin baarin puolelle kollegani luokse. Heti oluen tilaamisen jälkeen tuntematon mies istui pöytäämme. Hän alkoi kysellä hymyillen, että mitä olimme tekemässä Mutaressa. Kerroimme avoimesti kenttämatkastamme. Yhtäkkiä hänen äänensävynsä ja ilmeensä muuttuivat.

”Oletteko täällä timanttien takia”, hän kysyi.

Veri valui pois kehostani. Näytin varmasti sekunnissa kuin kummitukselta. Tiesin heti, mikä on Chiadzwa. Kokenut seniorikollegani katsoi minua vakavasti ja sanoi, että älä sano mitään. Olimme lähellä Chiadzwan (veri)timanttikenttiä, jotka on tunnettu ihmisoikeusrikkomuksista. Mies tenttasi meitä hetken ja alkoi taas hymyillä – tekohymyä. Lopulta hän toivotti hyvää iltaa ja käveli pois. Sinä yönä blokkasin hotellihuoneen oven tuolilla enkä nukkunut montaakaan tuntia. Kuvittelin, että tuoli antaa minulle aikaa soittaa isälle ja isä voi sitten soittaa ulkoministeriöön. Kyllä Alex Stubb minut pelastaa, nauroin sängyssä. Ajattelin, että minut viedään johonkin selliin ehkä minua löydetä enää ikinä. Halusin vain Sambiaan. Vihasin koko maata.
38928_452391976627_4546620_nZimbabwen talous romahti täysin viimeisten 37 vuoden diktatuurin aikana. Merkittävä romahduksen aiheuttaja oli pääasiassa valkoisten zimbabwelaisten omistamien maatilojen pakkolunastaminen 2000-luvun alussa. Miljoonat zimbabwelaiset joutuivat työttömiksi ja pakolaisiksi Etelä-Afrikkaan ja muualle maailmaan.

Mnangagwa työskenteli puolustusministerinä vuosien 2009 ja 2013 välillä eli hän oli myös CIO:n johdossa. Hänen kerrotaan myös olevan Zimbabwen rikkain mies ja etniseltä taustaltaan shona. Shonat pitävät varmastikin huolta siitä, että heillä säilyy valta. Krokotiiliksikin kutsuttu mies on pelannut poliittista peliä kovilla panoksilla koko elämänsä ajan. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavien kuukausien tai vuosien aikana tapahtuu. Toivon todella, että monet zimbabwelaiset kaverini ja tuttuni voivat palata Zimbabween rakentamaan uutta demokraattista valtiota. Kauhukokemuksistani huolimatta Zimbabwe on upea maa ja potentiaali on valtava.

Kuvat: Lower Zambesi-joella; Zimbabwelaisia lapsia vesiputouksilla; Kadulla Mutaressa; Kariba-järven pato Sambian ja Zimbabwen rajalla; ja Jossain kylässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s