Koulunkäynti (rikkaassa) Etelä-Afrikassa

IMG_6739Olin sunnuntaina piknikillä Antonin veljen perheen kanssa. Veli oli kutsunut Kirstenboschin puutarhaan kavereitaan, koska hän asuu vaimonsa ja viisi kuukautisen tyttärensä kanssa Lontoossa. Puutarha oli täynnä kauniista päivästä nauttivia perheitä. Anoppini tuli luokseni nauraen ja sanoi pilke silmässä, että häneltä kysyttiin, että olemmeko jo ilmoittaneet poikamme kouluun. Poikamme on siis kuusi kuukautta vanha ja hän vielä pyörii vatsassani.

IMG_6747Äitini toi minulle luettavaksi Anu Partasen kirjan Pohjoinen teoria kaikesta – Parempaa elämää etsimässä. Kirjassa Partanen tarkastelee amerikkalaisen ja pohjoismaisen keskiluokan elämää. Suomessa terveydenhuolto, koulutus, päivähoito ja vanhempainvapaat ovat kaikkien lasten ulottuvilla. Yhdysvaltalaisen järjestelmässä, jossa raha ratkaisee lapsen tulevaisuuden jo hyvin varhaisessa vaiheessa, on myös valloilla Etelä-Afrikassa. Köyhät kyykkyyn, randit ratkaisevat.

Monet kaverini, jotka tulevat Etelä-Afrikan mittakaavassa hyvin toimeentulevista perheistä, kävivät peruskoulun apartheidin loppumisen aikana ja sen jälkeen. Monilla heistä oli mahdollisuus päästä hyviin valtion kouluihin suurinta kansanosaa syrjivän järjestelmän ja siitä johtuneen kaupunkien segregaation takia. Osa heistä kävi yksityiskouluissa, koska ne olivat silloin edullisempia. Etelä-Afrikan koulujärjestelmä on kuitenkin rappioitunut vuosikymmenien saatossa ja suuri osa tuntemistani ihmisistä laittaa lapsena Model C-kouluihin, jotka ovat osin valtion ja osin lukukausimaksujen rahoittamia. Toiset maksavat pitkän pennin yksityiskouluista.
IMG_6749.JPG
Kouluihin on vaikea päästä. Siihen vaikuttaa sekä asuinpaikka että vanhempien taito neuvotella koulujen kanssa. Kalleimmat koulut Etelä-Afrikassa maksavat yli 100 000 euroa koko peruskoulun ja lukion ajalta. Tämä kattaa siis vain lukukausimaksut. Koulupuvut, kirjat ja harrastukset tulevat sitten erikseen. Model C-koulujen hinnoista en toistaiseksi tiedä, mutta pitää kai sitten alkaa ottaa selvää. Ilmeisesti asuinalueemme perusteella voisimme saada lapsemme Camps Bayn Model C-kouluun.

Vanhemmat puhuvat kouluista todella paljon. Samoin kuin jenkeissä, paine hyville arvosanoille on kova, koska rahat usein revitään vanhempien selkänahoista. Sen lisäksi perheen maksavat suuria summia henki- ja terveysvakuutuksista ja liikkumisesta eli autoista, koska julkinen sairaanhoito ja liikenne on usein puutteellista tai olematonta. Kun hyvintoimeentuleva joutuu maksamaan ensin palkastaan 30-45% veroja saamatta mitään takaisin, ei paljon naurata. Suomessa saa verorahoilla ihan valtavasti.
IMG_6743.JPG
Amerikkalainen malli on yksi syy, miksi eräät kaverit ovat pakkaamassa kaksi lastaan koneeseen ja muuttavat Uuteen-Seelantiin, kunhan äiti saa työviisumin sairaanhoitajana. Hän ei enää jaksa venyttää penniä ja elää jatkuvan stressin kanssa.

Antonin äiti tietää suhtautumiseni valtaviin koulumaksuihin ja yksityiskouluihin liittyvään elitismiin, joten vastaukseni oli naurahdus. Hän myös tietää, että hänen oma brittityylisen poikien sisäoppilaitoksen käynyt poikansa on ajatellut saattaa lapsemme koulutielle Suomessa. Ei ainoastaan koulumaksujen puutteen takia, mutta myös kielen ja kulttuurin takia. Meille on myös tärkeää, että jossain vaiheessa lapsemme asuisivat lähempänä Suomen sukulaisia.

Mainokset

Siilon huipulla

IMG_7084Lauantaina oli suppailemassa eli melomassa stand up paddle boardillani Sea Pointin edustalla. Kaupunki ja Pöytävuori on aina kiva nähdä mereltä käsin. Tajusin samalla, että en ollut vielä käynyt uuden Waterfrontilla sijaitsevan Silo-hotellin ravintoloissa. IMG_7078.JPGEntinen viljasiilo rakennettiin jo vuonna 1924 Afrikan korkeimmaksi rakennukseksi ja se oli Etelä-Afrikan maatalouden teollistumisen maamerkki. Viljavaraston operatiivinen toiminta suljettiin vuonna 2001 ja pitkään rakennus oli ilmeisesti tyhjillään. 28-huoneen hotelli avattiin vasta viime maaliskuussa. Samassa rakennuksessa sijaitsee viime syyskuussa avattu afrikkalaisen modernin taiteen museo Zeitz MOCAA (Museum of Contemporary Art Africa), jonne olen menossa ensimmäistä kertaa parin viikon päässä vanhempieni kanssa.

ts-rooftop-dining-2-720x420Tänään kävin ensimmäistä kertaa lounastamassa hotellin Silo Rooftop-kattoravintolassa. Ravintolaan ei pääse edes kuikuilemaan ilman pöytävarausta, joten varasimme päivää ennen pöydän ja vastaanoton herrashenkilö päästi meidät lupakortilla 11:sta kerrokseen.

IMG_7083.JPG
Näköalat ravintolasta ovat huimat, mutta sisustus ei ole mitenkään kummoisempaa ja hinnat ovat kohtalaisen korkeat. Toisaalta korkeudesta pitää aina maksaa eikä eurohinnoissa ruoka edes ole hirveän kallista. Itse söin Poke-kulhon tofulla, joka oli aikamoinen pettymys. Kapkaupungissa saa erittäin harvoin pettyä ruokaan, mutta mielikuvitukseton ja pieni riisikasa avokadolla, kaalilla, kurkkuneliöillä ja suoraan paketista kuutioidulla tofulla oli syötävää, mutta ei todellakaan mikään nautinto. Onneksi valtavan kokoinen alkoholiton mansikkadaiquiri pelasti lounaani. Kaverini nautti nyhtölammaslätystään eli flatbreadista eli kannattaa varmaan jakaa muutama sellainen ja meze-lautanen porukassa.
IMG_7081.JPG
IMG_7086Juomavalikoima on todella laaja eli kannattaa panostaa siihen puoleen! Ravintola on todella suosittu turistien keskuudessa ja uskoisin, että erityisesti auringonlaskun aikaan pöytää voi olla vaikea saada. Ravintola menee kiinni auringonlaskun jälkeen. Uima-allas on valitettavasti tarkoitettu vain hotellivieraiden käyttöön. Mikä vesikriisi?
IMG_7087.JPGIMG_7085.JPG

Väkivallasta

IMG_5093Marraskuun lopussa olin tapaamisessa Boschendalin viinitilalla. Delin päällikkö oli jo poistunut paikalta ja join kahviani loppuun. Meidän Sunbirdin Rooibos-purkit olivat pöydällä ja yhtäkkiä eräs nainen lähipöydästä lähestyi minua. Hän oli ihastunut tuotteeseemme ja kysyi, voisiko hän ostaa teetämme. Sanoin, että ilman muuta, mutta ehkä parempi jos siirrymme autolleni. Siellä Rooibosta takakontista myydessäni juttelimme niitä näitä. Itävaltalainen nainen kertoi matkustelleensa lähes kolme kuukautta ympäri Western Capen provinssia miehensä kanssa. Heillä oli ollut mahtava reissu.

Joulukuun alussa luin uutisista, että itävaltalaista pariskuntaa oli puukotettu Noordhoekin rannalla. Antonin äiti asuu Noordhoekissa ja olen käyttänyt rantaa todella paljon lenkkeilyyn. Anton usein kävelee noin kahdeksan kilometrin pituisen rannan puoliväliin surffaamaan Dunes-breikille.

Kun näin teetä ostaneen Johannan kuvan lehdessä, vatsassani muljahti. Sekopäinen ryöstäjä puukotti Johannaa ja hänen mietään useaan kertaan, mutta he selvisivät juuri ja juuri hengissä. Puukottajan lähdettyä rannalla koiraansa kävelyttänyt nainen oli soittanut apua.

Pari viikkoa sitten egyptiläistä turistia myös puukotettiin samalla rannalla. Muuallakin Pöytävuoren kansallispuistossa, erityisesti Kalk Bayn yläpuolella Silverminen suojelualueella on ollut puukotuksia, joista yksi päätyi erään keski-ikäisen lääkärin kuolemaan viime sunnuntaina.

IMG_7061

TMNP eli Table Mountain National Parkin polkujen varteen on liimattu varoituskylttejä Kalk Bayssä.

Olen aina ajatellut, että jos joku hyökkää rannalla, juoksen mereen ja uin varmasti paremmin kuin hyökkääjä. Pari päivää sitten kuulin tutusta, joka länsirannikolla juoksi mereen pakoon raiskaajaa, mutta raiskaaja tulikin perässä ja yritti hukuttaa hänet. Paikalle onneksi käveli kalastaja, joka sai hätyytettyä miehen pois.

Etelä-Afrikka on valtavan väkivaltainen maa ja siitä se valitettavasti tunnetaan maailmalla. Itse elän kohtalaisen turvallisessa kuplassa Green Pointissa korkeiden aitojen ympäröimänä, mutta alan huomata miten turvattomuutta on alkanut ajatella eri tavalla viime aikoina.

Enemmän olen kuitenkin edelleen huolestunut esimerkiksi siivoojastamme Ericasta. Köyhillä alueilla väkivalta, ryöstöt ja raiskaukset ovat hyvin yleisiä. Kaverini Chanel lopetti työt julkisessa sairaalassa lääkärinä, koska hän ei enää pystynyt näkemään niin paljon puukotus- ja ampumahaavoja. Hän opiskeli lääkäriksi auttaakseen uhreja, mutta lopulta hän joutui priorisoimaan oman mielenterveytensä. Nyt hän ei enää uskalla mennä haikkailemaan kotinsa lähistöllä kulkeville poluille viimeaikaisten tapahtumien takia.

Pelolle ei kannata antaa valtaa, mutta kannattaa tietää minne kannattaa mennä ja minne ei. Suurin osa turisteista ei kohtaa täällä mitään ongelmia, mutta turhia riskejä ei kannata ottaa. Itse en lähtisi ikinä kävelemään Noordhoekin rantaa pitkin Kommetjieen muuten kuin todella isolla porukalla. Mutta samalla mietin, että alanko samalla turtua väkivaltatapauksiin? Enkö järkyty enää samalla tavalla, kun kuulen, että nuori nainen on raiskattu ja murhattu? Sitä tapahtuu täällä joka päivä, mutta suurin osa tapauksista ei päädy uutisiin kuten itävaltalaisturistien tapaus.