Vauvalomalla viinialueella

IMG_7891”Oletteko menossa babymoonille”, ovat monet kaverit ja tutut kysyneet meiltä viimeisten kuukausien aikana. Babymoonin tarkoituksena on viettää aikaa vain kahdestaan kumppanin kanssa ennen kuin lapsi saapuu maailmaan. Emme ajatelleet tehdä mitään sen kummallisempaa, mutta lyhyellä varoitusajalla varasimmekin huoneen mieheni lapsuudenkodista eli ihanasta Babylonstorenista ja vietimme siellä kolme hyvin rentouttavaa päivää.

BT 1
IMG_7840.JPGBT 2Entiset työväen talot on muutettu ihaniksi ja tilaviksi kaksioiksi tai kolmioksi, joissa on todella skandinaavisen selkeä sisustus. Kaksi lonkkaongelmaista nukkui todella hyvin isossa pehmeässä pedissä. Hotellin aamiaisella Babel-ravintolassa suurin osa raaka-aineista tulee tilan puutarhasta ja kaikki yksityiskohdat on vaan niin hyvin ajateltuja.

IMG_7837IMG_7836IMG_7831.JPGTilalla voi puuhata kaikenlaista. Aamuisin järjestetäänpuutarhakierros ja kävely tilan ympäri. Iltapäivällä hyppäsimme Land Roveriin ja ajoimme Simonsberg-vuorelle katsomaan auringonlaskua nauttien virvokkeista. Kylpylän yhteydessä oleva kauneushoitola tarjoaa Dr Hauschka ja Esse-hoitoja, mutta me päädyimme vain saunomaan ja pulikoimaan lämmitettyssä poreammeessa ja uima-altaassa. Illallinen Babel-ravintolassa kruunaa ah-niin-ihanan päivän.

IMG_7876IMG_7886IMG_7890.JPGSattumalta tilalla järjestettiin samaan aikaa Teas & Tisanes-yrttiteetyöpaja, jossa pääsimme sukeltamaan paikallisten rohtokasvien ihmeelliseen maailmaan.  Rooibos-yrittäjille se oli myös työnkin ja tuotekehittelyn takia todella hyödyllinen tapahtuma. Siitä myöhemmin tällä viikolla. Tietoa tulevista työpajoista löytyy täältä.

 

Moderni afrikkalainen taide(varkaus)

IMG_7221

Huomaan, että alan tulla vanhemmaksi, kun olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota taiteeseen. Olen aina ollut taiteellinen ja kävin Espoon kuvataidekoulua kymmenisen vuotta, mutta vastikaan olen alkanut miettimään enemmän taidetta kotimme sisustuselementteinä ja myös investointina. Kun ensi kerran näin kaverini Marlene Steyn valtavia maalauksia, tiesin, että joku kaunis päivä omistan hänen salvadordalimaisen teoksensa. Marlene kertoi silloin vaatimattomasti, että hänen teoksiaan on esillä viime syyskuussa avatussa Zeitz Museum of Contemporary Art Africa (MOCAA). Kävin siellä vanhempieni kanssa pari kuukautta sitten, mutta unohdin kuvat puhelimeni uumeniin.

IMG_7230[1].JPG

Marlene Steyn

IMG_7244.JPGIMG_7243[1]

Marlenen töiden lisäksi pidin Kudzanai Chiurain valokuvista, joissa hän kuvaa eteläisen Afrikan muuttuvia sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia dynamiikkoja. Niissä kuvataan myös siirtomaahistorian, länsimaisten kulutustottumusten ja sisällissotien ja kriisien vaikutusta afrikkalaisiin tiloihin ja yhteiskuntiin.

Kudzanai Chiurai

IMG_7242[1]

Myös swazimaalaisen Nandipha Mntambon työt ovat vaikuttavia. Ilmeisesti hän on viettänyt aikaa Mosambikissa, koska eri työt ovat saaneet vaikutteita Portugalin siirtomaa-ajasta ja härkätaisteluista. Teoksessa ”Praca de Touros” tummaihoinen naishärkätaistelija ajan kuluttamalla härkätaistelustadionilla saa miettimään siirtomaa-ajan jälkeistä Mosambikia ja sukupuolten rooleja afrikkalaisessa yhteiskunnassa. Vietin lukiossa vuoden vaihto-oppilaana Meksikossa, joten ymmärrän espanjan kautta portugalia ja olen kiinnostunut siitä, minkälaisen lattarijäljen Portugali jätti eteläiseen Afrikkaan Angolaan ja Mosambikiin. Myös Vela Sikubhekile- teoksen lehmännahasta valmistetut puvut valkoisessa tilassa ovat upeita, mutta samalla pelottavia.

IMG_7226

Nandipha Mntambon Praca de Touros

IMG_7225

Nandipha Mntambon Vela Sikubhekile

Vaikka et olisikaan modernin taiteen ystävä, visiitti museossa kannattaa jo arkkitehtuurin puolesta. Vanhaan viljasiiloon rakennettu museo on vaikuttava rakennus, jonne tulvii valoa avattujen siilojen ja kattoikkunoiden kautta.  Sisäänpääsy maksaa ulkomaalaisilta R180 ja kattoterassilta on hieno näköala Pöytävuorelle. Oma suosikkini Marlenen töistä on muuten alla oleva ”Self-raising Hour”, joka ei ole Zeitz MOCAA:ssa. Museon rahoittaja Jochen Zeitz on kuulemma ostanut sen omaan yksityiseen kokoelmaansa. Se taisi olla myös pikkuisen liian kallis meikälaiselle. Kysyin Marlenelta, että missä mahtaa herra Zeitz asua, jos minusta tulisikin taidevaras. Saimme hyvät naurut, kun suunnittelimme taidevarkautta. Parimetrisen teoksen varastaminen voikin sitten olla aika hankalaa.

self raising hour.JPG

Marlene Steyn, Self-raising Hour

IMG_7237

 

Eteläafrikkalainen vappu

IMG_7697[1]Eräs täällä pitkään asunut suomalainen perhe järjestää täällä ihanan vappulounaan kavereilleen joka vuosi, mutta viime kerrasta olikin jo aikaa! Viime vuonna olimme matkalla kotiin Afrika Burn-festivaalilta ja sitä edellisenä vuonna surffasimme Sri Lankassa. Vuonna 2015 yritin selvitä Nepalin jälkijäristyksissä tulematta hulluksi ja 2014 taisin olla Ruotsissa työmatkalla.

Rakastan pitkiä lounaita. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää. Ei ole mitään parempaa kuin suomalaiset (tai pohjoismaiset) kala-alkupalat.  Isäntä savusti lohifileet suomalaisessa savustuspöntössä. Perunasalaatti ja nakit upposivat tähän mahaan. Taisin syödä suurimman osan Abban sinappisillistä, koska uskottelin itselleni, että eihän Abban sillissä mitään listerioosia ole. Olin täysin unohtanut Wiener Nougat-suklaan olemassaolon! Tippaleipiäkin ja kotitekoista simaa oli tarjolla.

Samaan aikaan, kun kaikki muut paitsi minä nauttivat snapseja ja lauloimme perinteisiä juomalauluja, Etelä-Afrikan työläiset vaativat parempaa perustuloa. Täällä vappu on siis työväen päivä. COSATU (The Congress of South African Trade Unions) ja SAFTU (SA Federation of Trade Unions) ovat kaksi taistelevaa ammattijärjestöä. SAFTU ajaa minimikuukausipalkkaa, joka olisi R12500 kuukaudessa. COSATU tyytyy 20:nen randin minimituntipalkkaan (R3200 eli 210 euroa kuukaudessa), jonka parlamentti hyväksyi viime marraskuussa. COSATU on tässä asiassa huomattavasti realistisempi,  mutta ymmärrettävästi SAFTU:n aloite saa paljon kannatusta köyhien työläisten keskuudessa. Miten 210 euroa kuukaudessa riittää elättämään perheen? Maatilojen työntekijöiden minimipalkka on vielä vähemmän: R18 tunnissa. Kotiapulaisten tulisi mukamas pärjätä R17:n tuntipalkalla.

Monella olisi varaa maksaa enemmän esimerkiksi puutarhurilleen tai sisäkölleen, mutta he eivät maksa, koska he ovat tottuneet siihen, että apua saa halvalla.  Vertailun vuoksi me esimerkiksi maksamme siivoojallemme R52 tunnilta. Jo töihin pääseminen on tullut todella vaikeaksi monelle. Julkisen liikenteen virkaa ajavat yksityiset minibussitaksit laskuttavat joka vuosi enemmän, mutta palkat eivät nouse samaan tahtiin. Kapin metropolin junaverkosto on aivan sekaisin huonon hallinnon ja kaapeleiden varastelun takia. Monet lähtevät kotoaan töihin neljän viiden aikaan aamulla ehtiäkseen töihin kahdeksaksi.