Yö viljasiilossa

Taannoin kirjoitin kavereidemme talon rakennusprojektista Stellenboschin lähellä. Vanha ja ränsistynyt varastorakennus sai uuden ilmeen, kun Alexin ja Sumarin nelihenkinen perhe rakennutti itselleen tilavan kodin. 1700-luvun alussa perustettu Natte Valleij-tila on ollut perheen omistuksessa vuodesta 1969 ja tilalla pidettiin pitkään hevosia. Nykyään tilaa käytetään vain asumiseen: Cape Dutch-arkkitehtuurille tyypillisessä päärakennuksessa asuu kaverimme äiti ja myös Alexin kaksi veljeä perheineen asuu tontilla. Lisäksi suuressa piharakennuksessa järjestetään häitä.

Alexin ja Sumarin ulko-oven vieressä sijaitsevat ainutlaatuiset viljasiilotkin haluttiin remontoida ja siellä on nyt mahdollista majoittua AirBnB:n kautta. Lopputulos on todella kaunis. Vihreät marokkolaiset laatat näyttävät valkoisia seiniä ja lämmintä puuta vasten. Alakerrassa on itseasiassa sama hylly kuin meidän olkkarissa.

Natte Valleij ja Simonsbergin siilot sijaitsevat siis 12 kilometriä Stellenboschin keskustasta ja noin 45 minuuttia Kapkaupungin kansainväliseltä lentokentältä. Suosittelen ehdottomasti yhdistämään yön siilossa vierailuun viinialueella.

 

Metsästysreissu Karoon erämaahan

Naiivisti ajattelin, että minulla olisi paljon aikaa kirjoittaa blogia, kun vauva nukkuu: olin väärässä! Meidän poikamme on kohtalaisen helppo tapaus, mutta hän tykkää maidosta ja kakkaa valtavasti kuten vauvat yleensä. Yrittäjänä en periaatteessa ole äitiyslomalla eli vauvan, Rooibos-teen ja kaiken muun yhdistäminen vaatii taitoja. Kaikki on kuitenkin mennyt todella hyvin ja saamme Antonin kanssa paljon unta öisin.

Koska pieni toukkamme on rauhallinen tapaus, päätimme lähteä viikonlopuksi kuuden tunnin automatkan päähän kaverin maatilalle. Beaufort West-nimisen kaupungin lähistöllä sijaitseva tilalla kasvatetaan springbok-antilooppeja. Karoon erämaa hallitsee suurta osaa Etelä-Afrikan sisämaasta.  Puoliaavikolla on kuivuutta kestäviä ruohoja ja pensaita ja maisema on täynnä kukkuloita, vuoria ja erilaisia kalliomuodostelmia. Pidän Karoon kuivuudesta ja tietynlaisesta karheudesta. Siellä on valtavia maatiloja, joissa kasvatetaan antilooppeja ja lampaita.

Antonin koulukaverin tilalla ei enää asu ketään täysipäiväisesti. Suurin osa maista on vuokrattu naapureille ja kaverin vanhemmat ovat eläköityneet lähemmäs rannikkoa. Kaverimme asuu itse Ruotsissa ja vietti neljä kuukautta Etelä-Afrikassa ruotsalaisen vaimon ja kolmen lapsensa kanssa. Vaimolla oli vielä neljä kuukautta äitiyslomaa käyttämättä ja kaveri tekee töitä kansainväliselle yritykselle, joten etätyö ja työskentely Etelä-Afrikan toimistossa Port Elizabethissa mahdollisti oleskelun Afrikassa. Perhe asui muutama vuosi sitten tilalla, mutta vuodessa tai parissa ruotsalainen vaimo sai tarpeeksensa puskasta ja konservatiivisista afrikaanereista, joten he muuttivat takaisin Tukholmaan, jossa he alunperin tapasivat opiskelijoina. Saa nähdä mitä tilalle käy tulevaisuudessa.

Tällä kertaa en osallistunut metsästykseen vaan ruokin vauvaamme lapsilla täytetyssä autossa. Ajelimme ympäri puoliaavikkoa  nuorimpien lapsien kanssa ja teimme pieniä kävelyjä. Ammuin ensimmäisen antilooppini samalla tilalla kuusi vuotta sitten. Perinteen mukaan sain eläimen veret naamalleni ja minun piti syödä pala raakaa maksaa. Tällä kertaa oli kaverimme 12-vuotiaan pojan ampua hänen ensimmäisen antilooppinsa.

Muutama viikko metsästysreissun jälkeen minut pysäytettiin turvatarkastuksessa Munchenin kentällä. Turvamies halusi nähdä meikkipussini sisällön. Hän kaivoi pussukasta kiväärin hylsyn ja katsoi minua tuimasta. Myös turvatarkastuksen jonossa seisovat matkustajat katsoivat turvamiestä ja järkyttyneitä kasvojani.
”That was my first kill!”, huudahdin ja vieressäni seisovat matkustajat katsoivat meitä hämmentyneitä.

”I mean… an animal!”, sanoin pelästyneenä ja turvamies käski minun pysyä paikallani, kun hän lähti takahuoneeseen. Laitoin hylsyn meikkipussiini muistoksi metsästysretkestä ja unohdin sen sinne. Hetken päästä hän palasi ja sanoi, että saan mennä, mutta ei kannattaisi kantaa hylsyjä mukana. Yritin vielä kauniisti kysymällä saada hylsyn takaisin, johon sain vastauksesta tuiman saksalainen katseen.Vietimme tilalla siis kolme päivää kaveripariskuntien ja heidän yhteensä kymmenen lapsen kanssa. Söimme valtavasti lihaa paikalliseen tyyliin ja nautimme aavikon auringonlaskuista ja hiljaisuudesta (kun pikkuisemme ei kitissyt). Ihana viikonloppu.