Afrikka-ahdistus

Kapkaupunki on varmasti yksi maailman kauneimmista kaupungeista ja täällä on meidän muutamien helppo elää erittäin hyvää elämää. Koti pysyy siistinä kuin itsestään, koska kotiapu on hyvin edullista. Meille on tulossa lastenhoitaja lokakuussa pariksi päiväksi viikossa, jotta voin palata osa-aikaisena töihin. Samalla lastenhoitaja tuo vapautta arkeeni eli voin helposti käydä päivän aikana joogassa, pilateksessa tai lenkillä. Romanttiset viinitilat sijaitsevat lyhyen automatkan päässä, jossa voi nautiskella hyviä viinejä ja herkullista ruokaa todella edullisesti, jos vertaa hintoja ja ruuan laatua esimerkiksi Suomeen. Etelä-Afrikan todellisuudelta on todella helppo sulkea silmät.

Viime viikkoina meitä on järkyttänyt junaverkoston tuhoaminen. Etelä-Afrikan julkinen liikenne on lähes olematonta. Pari vuotta sitten aloittanut MyCiti-bussijärjestelmä palvelee vain osaa kaupungin asukkaita ja edelleen valtaosa käyttää yksityisiä minibusseja, joita siis kutsumme takseiksi, ja Kapkaupungin Metrorailin junia päästäkseen töihin. Minibussifirmojen omistajat ovat läheisesti tekemisissä eri alueita kontrolloivien jengijohtajien kanssa ja kaikki yrittävät kontrolloida tärkeimpiä liikenneväyliä. Välillä yhteydenotoissa ammutaan täysin sivullisia ihmisiä.

Junaverkoston kunto on romahtanut ensin kaapelivarkausten ja nyt tuhopolttojen takia. Se ei auta, että junaratoja hallinnoiva PRASA (The Passenger Rail Agency of South Africa) on nuonossa kunnossa huonon hallinnon ja korruption takia. 32 junanvaunua poltettiin vain heinäkuun aikana. Tuhopoltoille ei anneta virallista syytä, mutta kaikki puhuvat, että varkauksien takana on minibussipomot, jotka haluavat kaikkien käyttävät minibussitakseja! Tämän seurauksena kahden tunnin ruuhka-aika aamulla on pitkittynyt neljäksi tunniksi. Ihmiset ovat jatkuvasti myöhässä töistä. Näin videon ihmisistä istumassa junien katoilla ja roikkuvan ikkunoista. Liiketoiminta kärsii. Ulkomaiset investoijat kyseenalaistavat Kapkaupungin vetovoiman.

Kaapeleita varastetaan liikkuvista junista jo keskellä päivää. Kaapeleiden kupari myydään hyvään hintaa ja usein se viedään ulkomaille kuten Kiinaan. Tilanne on niin paha, että paikallispoliitikot yrittävät saada keskushallinnon kieltämään kuparin viennin maasta.

Muusta rikollisuudesta voisin kirjoittaa toisen blogipostauksen.

Ja sitten tämä vesikriisi..

Matkustamme perjantaina Suomeen ja mietin, että pitäisikö jäädä sinne? Olisiko kiva asua järjestelmällisessä yhteiskunnassa, jossa kaikki toimii? Maassa, jossa kaikilla on periaatteessa samat mahdollisuudet. Suomessa, jossa kaikki on niin ihanan keskiluokkaista.

Tässä muutama pingviini. Niistä tulee aina hyvä mieli.

Cradle of Humankind

Vietimme kolme yötä Johannesburgin luoteispuolella alueella, joka tunnetaan nimellä Cradle on Humankind. Cradle eli kehto on 47 000:n hehtaarin kokoinen alue ja UNESCO:n maailmanperintökohde. Nepalissa työskentelin UNESCO:lla pääasiassa luonnonperintökohteiden parissa. Huhtikuun 2015 maanjäristyksen jälkeen päädyin myös hetkeksi työskentelemään tuhoutuneiden kulttuuriperintökohteiden parissa eli siinä mielessä myös kulttuurikohteet ovat lähellä sydäntäni.

Alueella sijaitsevista luolista on löydetty fossiileita, jotka kertovat meille alueen asutuksesta hyvin kauan sitten. Vanhin tunnettu merkki alueen asutuksesta on vuonna 1998 löydetty Australopithecus africanuksen luuranko, joka on 3,22–3,58 miljoonaa vuotta vanha. Tämän löydön lisäksi myös vuonna 1947 löytyneiden noin 2 miljoonaa vuotta vanhojen ”Mrs. Pleas” ja ”Sts 14” Australopithecus africanus-luurankojen katsotaan tukevan näkemystä, että moderni ihminen kehittyi Afrikassa. Maropengin museossa oli mielenkiintoinen National Geographicin tukema näyttely, jossa kerrottiin vuonna 2013 löytyneistä homo naledi luurangoista ja osa löydetyistä luista oli esillä.

Reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti Cradle Boutique Hotel. Ihana paikka vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Lanserian lentokentältä keskellä Etelä-Afrikkaa sijaitsevaa highveld ylänköaluetta. Yksityisellä tilalla on villieläimiä kirahveista gnu-antilooppeihin ja ravintolassa oli todella hyvät ruoat. Teimme hotellista puolipäiväretkiä Maropengin museon lisäksi Walter Sisulun mukaan nimettyyn kansalliseen puutarhaan, jossa näimme valtavia mustia kotkia.

Johannesburgissa oli aivan mielettömän kylmä! Onneksi hotellissa toimi lämmitys niin hyvin, että sen takia vietimme aika paljon aikaa huoneessa. Eli nautimme huoneesta koko rahan edestä.

 

 

 

Hipstereitä ja passeja Gautengissa

Kaksi viikkoa poikamme syntymän jälkeen kävimme hakemassa hänelle Etelä-Afrikan passin. Odotimme Home Affairsissa neljä tuntia kunnes kävi ilmi, että vastaanottovirkailija oli merkinnyt Antonin passin hakijaksi. Jos virkailija olisi merkinnyt poikamme hakijaksi, olisimme päässeet kaikkien jonojen ohi. Passikuvat otetaan sisäasiainministeriön omissa kuvakopeissa odotusaulassa ja pikkuvauvan kuvan ottaminen onkin oma projektinsa. Meillä kävi tuuri, että poika heräsi juuri ennen hänen vuoroaan. Aika nopeasti saimme kuvan hänestä silmät auki. Virkailijakin oli hämmästynyt. Jännitysnäytelmä kuitenkin sai uuden käänteen, kun seuraavalla tiskillä kuva oli kadonnut järjestelmästä ja jouduimme ottamaan uuden kuvan! Tyypillistä Afrikkaa. Nyt hänen Etelä-Afrikan passissa on komea kuva: kieli ulkona ja tyylikkäästi afrikkalaisittain leopardiasussa. Leopardiasu oli puhdasta sattumaa!Kävi kuitenkin ilmi, että hän ei voi matkustaa Suomeen Etelä-Afrikan passilla. Vaikka häntä ei oltu rekisteröity Suomen kansalaiseksi, hän on jo syntyessään periaatteessa Suomen kansalainen ja Suomen kansalaiselle ei voida myöntää viisumia Suomeen. Meidän siis piti lentää Pretoriaan asti Suomen lähetystöön hakemaan passia.

Päätimme tehdä reissusta yhdistetyn huvi- ja työmatkan. Gauteng on yksi Etelä-Afrikan yhdeksästä provinssista, jossa sijaitsevat muun muassa Johannesburg ja pääkaupunki Pretoria. Kapkaupungissa vitsaillaan, että Stellenboschin viinialueen vuorien takana kaikki on ”Joburg” ja siellä ei edes tarvitse käydä. Kun kapkaupunkilaisilta kysytään, Johannesburgissa on vaarallista. Ja sehän on totta. Autokaappauksia ja asuntomurtoja on valtavasti. Niin paljon, että siitä on valitettavasti tullut niin normaalia, että ihmiset eivät enää kauhistu kun jotain tapahtuu.

Lensimme Lanserian kentälle, joka on pienempi ja huomattavasti helpompi kuin OR Tambo-lentokenttä. Yövyimme Pretoriassa yön, kun Antonin piti käydä ulkoministeröissä hakemassa poikamme syntymätodistukseen Apostille-dokumentti ennen lähetystöön menoa, joka todistaa asiankirjan olevan kansainvälisesti lainvoimainen. Apostillen myöntää viranomainen, mikäli maa on liittynyt Haagin 1961 yleissopimukseen.
Pretoriasta siirryimme Johannesburgiin Parkhurstin kaupunginosaan, jossa asuimme kavereiden luona pari yötä. Parkhurst on ylemmän luokan aluetta, jossa 4th Avenuella on paljon kivoja kahviloita ja kauppoja. Kävimme myös tutustumassa Mabonengin kaupunginosaan, josta puhutaan Johannesburgin Sohona. Alueella viettävät aikaa taiteilijat, trendikkäät bisnesmiehet- ja naiset ja kaikenlaiset hipsterit. Söimme lounasta kattoterassilla sijaitsevassa ihana ja kasveja pursuavassa Living Room-ravintolassa, josta kuvia. Söimme hyvin varhaisen lounaan eli siksi ravintola on tyhjä. Suosittelen lämpimästi ruoan, näköalan ja miljöön puolesta! Jo korttelin päässä asuu kodittomia ja roskat palavat kadulla eli kauan ei kannata kävellä trendikahviloista.
Sitten varasimme pitkäksi viikonlopuksi ihanan mökin ylellisestä Cradle Boutique-hotellista, joka sijaitsee villieläintilalla Lanseria-lentokentän lähellä Johannesburgin länsipuolella. Siitä myöhemmin lisää!