Viime vuonna kaveripariskunta kysyi, että voivatko he laittaa loma-asuntomme pihalle mehiläispesän. Sanoimme, että tottakai, jos saamme puolet pesän hunajasta. Pari viikkoa sitten kun nostimme ylös paviaanien kaatamaa hunajaispesää ja juoksimme ympäri mökkiä vihaiset Afrikan mehiläiset perässämme, mietin, että onkohan tässä mitään järkeä.
Kiinnostukseni mehiläistenhoitoa ja hunajaa kohtaan alkoi, kun työskentelin Sambiassa kehitysyhteistyötehtävissä. Metsävarojen kestävään hoitoon liittyvässä projektissa myös kartoitettiin paikallisia hunajan pientuottajia. Hunajasta saadaan tärkeää sivutuloa kehitysmaissa. Afrikassa mehiläiskannat ovat paremmassa kunnossa kuin muualla. Erityisesti Pohjois-Amerikassa mehiläiskannat ovat kärsineet 1990-luvun puolivälistä alkaneesta mehiläiskadosta, jonka syyksi on epäilty viruksia, sieniä ja torjunta-aineita. Pelottavaa, koska me emme voi selvitä ilman mehiläisiä pölyttäjinä.
Heinäkuussa kävin kolmen tunnin ajomatkan päässä mehiläistenhoitokurssin Grootvadersboschin luonnonsuojelualueen ja vuorten reunalla. Anton vietti aikaa poikamme kanssa ja kävi välillä kuiskuttelemassa luentojen kesken ”nyt tarttis tissiä”. Opin paljon, mutta tärkeintä oli viettää aikaa suojavarusteissa mehiläisten keskellä. Hatun ympärillä olevasta verkosta, paksuista hanskoista ja suojapuvusta huolimatta ympärillä pörräävät mehiläiset hermostuttavat.
Kaksi viikkoa sitten kaverit tulivat siis tarkastamaan yhteistä pesäämme. Todennäköisesti paikalliset paviaanimme olivat kaataneet pesän puunrungosta tehdyn korokkeen päältä ja nostimme sen ylös. Vaikka käytimme savustinta, jonka tarkoituksena on rauhoittaa ötökät, mehiläiset saivat todelliset raivarit. Kun vielä otimme pari kennoa hunajaa, siitähän he suuttuivat vielä enemmän! Samaan aikaan kuulen Antonin huutavan talolta ja ajattelin, että poikaamme on pistänyt ampiainen. Hän vain etsi vaippoja, mutta sai siinä rytäkässä piston niskaansa. Onneksi hän eikä pikkuinen! Kun palasin talolle, sisällä oli suoraa kurkkua huutava vauva, mutta en päässyt sisään, koska pari todella agressiivista mehiläistä pommittivat kasvojeni edessä olevaa verkkoa kuin kamikaze-lentäjät. Juoksin taloa ympäri häätääkseni ne pois, mutta ei onnistunut.
Nicola ja Ernst yrittivät savustaa mehiläisiä pois siinä onnistumatta. Ernst otti suojaverkkonsa pois ja sai samantien maistaa piikkiä. Noin kymmenen minuutin jälkeen tilanne helpottui ja pääsimme sisään. Kuulemma mehiläiset olivat harvinaisen ärtyneitä. Viikon päästä saimme kuitenkin pari isoa lasipurkkia toffeen väristä ja huikean herkullista Betty’s Bay Fynbos Gold-hunajaa. Oli todella kaiken vaivan ja pistosten väärti!
Saimme tänä viikonloppuna lahjaksi toisen mehiläispesän, jonka toinen kaveri toi autonsa takakontissa pussilakanassa – mehiläisineen! Meillä on itseasiassa yllättävän paljon kavereita, jotka harrastavat mehiläistenhoitoa. Kaveriporukkaa varmasti yhdistää kiinnostus luontoa, ulkoilma-aktiviteetteja, terveellisiä elintapoja ja ympäristön kestävyyttä kohtaan. Tulevana kesänä siis keräämme monta kiloa kotitekoista kultaa!
Kello viiden rooibos 