Rakkautta koronan aikaan – kirje siskolle

Hei sisko,

vuosi sitten olimme Afrika Burn-festivaaleilla Tankwa Karoon aavikolla tanssimassa tuhansien muiden kanssa. Pelkäsimme auton renkaiden puhkeavan pahamaineisella liuskakivitiellä. Onneksi pääsimme perille ja takaisin ilman ongelmia. Katsoimme auringon laskeutuvan vuorien taakse ginitonicit kädessä ja seurasimme valtavien taideteosten polttamista pimeässä Afrikan yössä. Muistan miten väsynyt olin vauvanhoidon ja yrityksen pyörittämisen takia, mutta ei se haitannut, paitsi että illalla kaaduimme teltan pohjalle kohtalaisen ajoissa.

Tänä vuonna Afrika Burnia ei järjestetä. Tuhannet turistit eivät saavu juhlimaan erämaahan ja tutustumaan Kapkaupungin ravintoloihin ja upeaan luontoon. Turistit eivät palaa Etelä-Afrikaan hyvin pitkään aikaan. Näyttää siltä, että liikkuminen provinssista toiseen sallitaan vasta joulukuussa.  Rajat ovat kiinni ja kaupalliset kansainväliset lennot alkavat ilmeisesti vasta ensi vuonna. Meidän piti tulla Suomeen nyt toukokuussa juhlimaan isän 70-vuotisjuhlia, mutta kuinka suunnitelmat muuttuivatkaan.

Maaliskuun puolivälissä tanssin kevätauringossa lumilaudalla alas vuoria Andorrassa ja yhtäkkiä hiihtokeskus suljettiin. Silloin tajusin, että nyt on tosi kyseessä. Sitten ajoimme tyttökaverini kanssa kiireellä Barcelonaan läpi tyhjän maaseudun, josta kaverini lensi Suomeen ja minä lensin aikaisemmalla lennolla Etelä-Afrikkaan, jotta ehdin maahan ennen rajojen sulkemista. Olimme ensin karanteenissa ja sitten lockdownissa kotona yhteensä 45 päivää ennenkuin perjantaina saimme alkaa ulkoilemaan aamulla klo 6-9 välisenä aikana.

Viimeiset viikot ovat olleet todella outoja. Varmasti myös siellä, olethan töissä suuressa sanomalehdessä tiedon ytimessä. Ensin luulimme, että tämä oli meidän Rooibos-teefirmamme loppu, mutta sitten saimme elintarvikeyrityksenä erityisluvan. Tee on myynyt ihan hyvin, mutta suuret vientisuunnitelmat ja osallistumiset kansainvälisille ruoka- ja juomamessuille on pistetty hyllylle toistaiseksi. Jostain syystä lockdown ei ole ollut niin ahdistava kuin aluksi kuvittelin: meillä on onneksi 250 neliöitä, jossa taapero voi juosta edestakaisin ja uima-altaan vesikin on ilmeisesti vielä riittävän lämmintä.

Olemme etuoikeutettuja, ja sen takia koemme, että meillä on myös valtava vastuu auttaa heikompia. Emme ole vielä toistaiseksi irtisanoneet ketään ja todella toivon, että meidän ei tarvitse tulevaisuudessakaan. Lahjoitamme ruokaa kodittomien järjestölle. Tuemme erilaisia järjestöjä, jotka tukevat erityisesti lapsia ja nuoria. Mieheni mobilisoi koko naapuruston tyhjentämään vaatekaappinsa ja hän on kuskannut tavaroita asunnottomien järjestölle. Apua tarvitaan paljon ja jokainen voi tehdä jotain.

Enemmän ahdistaa tulevaisuus. Tulevaisuus täällä ei näytä hyvältä, mutta toisaalta näyttääkö se missään? Maa syöksyy väistämättäkin lamaan. Presidentti Zuman johdolla ja hyväksynnällä toteutettu valtion yhtiöiden ryöstely romutti maan talouden  totaalisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nykyinen presidentti Ramaphosa on hyvin arvostettu, mutta ylimmässa johdossa on edelleen niitä samoja korruptoutuneita naamoja, jotka henkilökohtaisesti hyötyivät Zuman vuosista. Nopeasti toteutettua lockdownia kehuttiin laajalti, mutta samalla kuvat presidentistä armeijan ylikomentajan asussa herätti huolta. Mitä tapahtuu vapaudelle, demokratialle ja yksilönoikeuksille? Tästä on lyhyt matka diktatuuriin. Ja monet ovat jo alkaneet kyseenalaistaa uusia sääntöjä.

Kysymysmerkkejä ovat muun muassa tupakanmyyntikielto. Valtionvarainministeri Mboweni yritti saada tupakkaa myyntiin, jotta valtio saisi jotain verotuloja. Täällä on ilmeisesti 11 miljoonaa tupakanpolttajaa. Terveysministerin Ndlamini-Zuman johdolla, joka on myös edellisen presidentin ex-vaimo, tupakanmyynti kiellettiin. On julkinen salaisuus, että hänellä on läheiset suhteet tupakan salakauppaan. Yleisesti myös ihmetellään ulkonaliikkumiskieltoa klo 19 ja 5 välisenä aikana. Etelä-Afrikasta tuli yhdessä yössä poliisivaltio. Monet epäilevät päättäjien motiiveja ja kyseenalaistavat armeijan ja poliisien toimintaa. Lockdownia kehutaan, koska murhien ja onnettomuuksien määrä on vähentynyt. Tottakai ne vähenee, jos ihmiset ovat vankeja omissa kodeissaan ja alkoholia ei myydä! Mutta samalla sadattuhannet ihmiset ovat menettäneet työnsä ja putoavat köyhyyteen. Kuten joka ilta uutisissa tavalliset kansalaiset sanovat: ”Meillä ei ole varaa lockdowniin. Mieluummin otan Covid-19-sairauden kun menetän työpaikkani ja kuolen nälkään.”

Olemme mieheni kanssa keskustelleet  paljon tulevaisuudesta ja erilaisista skenaarioista. Mitkä ovat ne merkit, joiden perusteella päätämme jättää Etelä-Afrikan taaksemme? Emme vielä tiedä, mutta ei kai me olla Afrikkaa jättämässä, kun ei täältä minnekään pääse.

xx

 

Toimisto Pöytävuorella

Pöytävuoreen on aivan mahdotonta kyllästyä. Jokainen vierailu on erilainen riippuen vuodenajasta, lämpötilasta, tuulen voimakkuudesta, kellonajasta, matkaseurasta sekä ylösmenotavasta ja -reitistä. Vanhempani olivat tällä kaksi viikkoa ja se olikin hyvä syy taas lähteä retkelle vuorelle. Kylmä kuohuviinipullo ja lasit laukkuun ja menoksi!

Pöytävuori alkoi muodostua noin 700 miljoonaa vuotta sitten. Vuori oli 160–300 miljoonaa vuotta sitten pinnan alla, mutta se alkoi työntäytyä ylemmäs noin 70 miljoonaa vuotta sitten. Vuoren eräänlaiset huiput ovat kolmiomainen Devil’s Peak ja leijonan muotoinen Lion’s Head sekä vanha merkinantopaikka Signal Hill, joka sijaitsee kotimme takana. Korkein kohta on kuitenkin Maclear’s Beacon 1 086 metrissä.  Monet sanovat, että täällä vuoren juurella on vähän samaa fiilistä kuin Rio de Janeirossa, mutta Pão de Açúcar on kyllä paljon matalampi. 

Käymme vuorella ihan liian harvoin ja nyt ostimmekin vuosikortin kaapelihissiin. Vuosikortti maksaa saman verran kuin kaksi reissua hissillä ylös ja alas eli se on todella edullinen. Huipulla on kahvila, jossa on wifi, eli tästä lähtien aiomme reippailla kerran viikolla vuorelle, tehdä töitä ja sitten tulla alas joko kävellen tai hissillä.  Tai sitten hissillä ylös ja juosten alas. 

Murhanyritys

Neljä viikkoa sitten lastenhoitajamme Phumi lähetti illalla Whatsapp-videon 12-vuotiaasta tyttärestään. Sanotaan vaikka että tyttären nimi on Bulelwa. Bulelwalla oli ihmeellisiä paiseita jaloissa varpaista lantioon. Hän valitti kipuja ja yhtäkkiä hän ei nähnyt mitään. Phumi vei Bulelwan sairaalaan.

Seuraavana aamuna Phumi ei tullut töihin, koska lääkärit epäilivät jonkinlaista myrkytystä ja hän jäi Bulelwan kanssa sairaalaan. Tyttö parka vietti viikonlopun vatsahuuhtelussa, mutta lääkärit sanoivat, että verikokeen tulokset olisivat valmiit vasta tiistaina. Tiistaina Phumi tuli normaalisti töihin ja kun iltapäivällä palasin töistä kotiin, Phumi sanoi, että hänen siskonsa oli käynyt sairaalassa hakemassa tulokset, mutta sisko ei halunnut kertoa koko tarinaa puhelimitse.

Sairaalassa lääkärit olivat varmoja, että joku on tahallisesti yrittänyt murhata Bulelwan, koska hänen verestään löytyi valtava cocktail erilaisia myrkkyjä, pääasiassa rotanmyrkkyä. Bulelwa oli kertonut lääkärille, että edellisenä torstaina hän oli vain syönyt naapurilta saamansa lihapiirakan. Koulusta tultuaan naapuri oli kysynyt Bulelwalta monta kertaa, miltä hänestä tuntuu, onko hänellä paha olo, sattuuko mihinkään.

Phumin perheenjäsenet olivat kohdanneet naapurin, joka oli myöntänyt teon. 50-vuotias yksinhuoltaja nainen sanoi halunneensa tappaa Bulelwan, koska hän oli niin kateellinen Phumille. Nainen ei sietänyt Phumin elämän seuraamista, koska hänellä oli kuusi lasta, rakastava mies, iso talo, hienoja vaatteita ja hyvä työpaikka. Bulelwa oli tähtilapsi, joka aina auttoi kotona äitiään ja sai hyviä arvosanoja koulussa. Naisen mukaan hänen oma tyttärensä oli hyödytön. Hän sanoi halunneensa nähdä Phumin kärsivän ja siksi päätti murhata 12-vuotiaan viattoman tytön. Koko tarinaa on aivan mahdotonta käsittää.

Bulelwan onneksi, ja hänen käverinsa onnettomuudeksi, Bulelwa vei lihapiirakan kouluun ja jakoi sen ystävänsä Lisan kanssa. Tämän kuultuamme yritimme saada koulun kautta yhteyttä Lisaan ja hänen vanhempiinsa monta päivää. Kuulimme, että Lisa ei ollut ollut koulussa saman torstain jälkeen. Lopulta Phumi sai yhteyden Lisan vanhempiin ja kävi ilmi, että Lisa oli tehohoidossa Tygerbergin sairaalassa. Lisa oli tehohoidossa monta viikkoa ja jossain vaiheessa lääkärit sanoivat, että he olivat tehneet kaikkensa. Sisäelimet olivat pahasti tuhoutuneet. Sitten vain odotimme, että Lisa heräisi – jos hän heräisi.

Phumi kävi joka päivä sairaalassa viemässä Lisan perheelle ruokaa. Lopulta monen päivän jälkeen Lisan sormet liikkuivat. Sitten silmät alkoivat liikkua. Hänet siirrettiin hänen äitinsä työantajan avustamana yksityissairaalaan. Viime viikolla Lisa pääsi tehohoidosta tavalliselle osastolle. Pikkuhiljaa hän paranee.

Sairas naapuri vangittiin pari viikkoa sitten. Ensi tiistaina on oikeudenkäynti ja Phumi äidin entisen työnantajan tytär toimii heidän asianajajana. Näytti siltä, että kyllä tämä tästä. Monien pohelinsoittojen jälkeen olen löytänyt lapsien kanssa työskentelevän psykologin Bulelwalle ja toisen Phumille.

Tänään aamulla Phumi tuli töihin ja hänen kotiinsa oli murtauduttu eilen päivällä. Sairas naapuri oli lähettänyt poikaystävänsä varastamaan Phumin television. Kadun toisella puolella oleva kauppias oli nähnyt miehen kävelevän sisäpihalle, mutta koska hänellä oli asiakkaita, hän ei  nähnyt miehen tulevan ulos. Phumin mies ja muutama muu mies tiesivät missä poikaystävä asui ja he kohtasivat hänet. Mies istui sängyllä laskemassa telkkarista saamia rahojaan. Telkkari oli jo matkalla Eastern Capen provinssiin.

 

Sateinen talvi & La Colombe Constantiassa

Kaikkien negatiivisten uutisten keskellä voimme juhlistaa sitä, että Kapkaupungin alueen padot ovat lähes täynnä! Viime vuonna samaan aikaan padoissa oli vettä vain 65.8 prosenttia ja vuotta aikaisemmin vain 34 prosenttia. Tällä hetkellä luku on huimat 81.9 prosentti ja lisää vettä on luvattu loppuviikosta.

Kapin välimeren talvi on viileä ja märkä, mutta usein päivisin aurinko paistaa ja on lämmintä. Turistit alkavat valua tänne nyt syys-lokakuussa, mutta toukokuusta elokuun loppuun täällä on ihana hiljaista. Vuoripoluilla ei ole ruuhkaa (tämä on tietenkin myös turvallisuusongelma) ja minnekään ei tarvitse jonottaa. Uuden kodin takkatulen ääressä on tänä talvena juotu monta pulloa punaviiniä.

Monille ravintoloille turistien puuttuminen on tietenkin hankalaa, koska eteläafrikkalaiset eivät yleensä halua, tai ei pysty, maksamaan suuria summia ravintolaelämyksistä, jotka on pääasiassa suunnattu euro- ja dollarimaista tuleville. Monet ravintoloitsijat myös haluavat pitää henkilökunnan työllistettynä ympäri vuoden eli jostain on saatava rahaa. Sen takia täällä saa todella hyviä Winter Special- diilejä ravintoissa.

Kävimme Antonin kanssa lounaalla juhlistamassa 11 vuotista taivaltamme legendaarisessa La Colombe-ravintolassa Silvermist-viinitilalla Constantiassa. Seitsemän ruokalajin maisteluannoksista tuli todella täyteen ja suosikkini oli ehdottomasti lounaan aloittanut japanilaistyylinen miekkakala tataki. Lounas maksoi R495 per henkilö ja tilasimme erikseen pari lasia viiniä. Ruokalajeihin erikseen valitut viinit olisivat maksaneet R450 lisää, mutta päätimme, että lasi viiniä sai riittää näin keskellä viikkoa. Suosittelen lämpimästi!

Etelä-Afrikan kevät ja uudet myötä- (ja vasta)tuulet

Viime blogipostauksesta onkin aikaa! Viime lokakuun jälkeen on tapahtunut paljon. Poikamme Jasper täyttää kohta 15 kuukautta. Hän on iloinen poika, joka juoksee ja kiipeilee ympäriinsä. Ensimmäinen vuosi hänen kanssaan oli yllättävän helppo. Odotin siitä paljon vaikeampaa, mutta meillä kävi tuuri: Jasper nukkui hyvin alusta asti eikä hänellä ikinä ollut ongelmia vatsan tai syömisten kanssa.

Viime marraskuussa löysimme kahden ja puolen vuoden etsinnän jälkeen unelmakodin Green Pointista, jonne muutimme maaliskuun lopussa. Alkuperäinen rakennus on rakennettu 1860-luvulla viktoriaanisena aikakautena, mutta ilmeisesti talo on rakennettu suurimmalta osin uudestaan 1920-luvulla brittiläisen colonial aikakauden tyyliin. Talon arkkitehtonisesti merkittävää verantaa ja etupihaa ei saa muuttaa ilman kaupungin lupaa, mutta siihen ei todella olekaan tarvetta. Edelliset asukkaat modernisoivat talon sisältä repimällä seiniä ja avaamalla suuren yhdistetyn olohuoneen ja ruokailutilan uima-altaalle. Kolme makuuhuonetta, kirjasto/TV-huone, kodinhoitohuone, korkeat 3,5 metriä korkeat huoneet ja kahden auton talli – täydellistä. Alue on todella hiljainen ja sympaattinen mukulakivikatuineen ja ilmeisen turvallinen myös. Reddam Atlantic-koulu on 200 metrin päässä ja Green Pointin pääkadun ravintolat ja kaupat kulman takana. Naapuritkin ovat todella mukavia!

Samaan aikaan kun itse iloitsen omassa kuplassani, täällä on selkeää liikehdintää maasta ulos. Monet korkeasti koulutetut ovat lähtemässä. Jotkut jopa puhuvat samanlaisesta liikendinnästä kuin apartheidin loppumisen jälkeen 1994. Suurin ero on se, että tällä kertaa lähtijöitä ovat kaikki koulutetut, eivät vain valkoiset.  Carte Blanche-ohjelmassa, joka on kuin Etelä-Afrikan A-studio, haastateltiin nuoria mustia eteläafrikkalaisia Yhdysvalloissa ja Australiassa, jotka olivat lähteneet meren toiselle puolella pakoon väkivaltaa ja turvattomuutta, ja isompien liksojen perässä.

Tämän seurauksena asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin. Asuntoja on paljon markkinoilla ja myös ulkomaalaiset miettivät muutamaan kertaan, että kannattaako Kapkaupunkiin ja Etelä-Afrikkaa  sijoittaa. Johannesburgilaisten muuttovirta Kapkaupunkiin on myös hidastunut.

Valtion sähkölaitos Eskom on kriisissä kuten kaikki muutkin valtionyritykset. Presidentti Ramaphosa ja päättäjät yrittävät selvittää Zuman aikaansaamaa kymmenen vuoden soppaa, mutta aika huonolta näyttää.

Työttömyys on 29 prosenttia eli korkein luku sitten vuoden 2003. Kun ei ole rahaa ruokaan, työttymyys automaattisesti lisää rikollisuuden määrää. Infrastruktuuria ei korjata, koululaitos on on aivan retuperällä.

Miten tämä kaikki maksetaan? Verotuloilla. 87 prosenttia eteläafrikkalaisista ei maksa veroja ollenkaan. Eli veroja aletaan ottamaan enemmän niiltä, joilla on isommat tulot. 1.7 miljoonaa eli noin 3 prosenttia väestöstä maksaa noin 80 prosenttia kaikesta ansiotuloverosta. Kun korkean verotuksen (28-45%) lisäksi joutuu maksamaan koulutuksesta, terveydenhuollosta ja turvallisuudesta, ei mikään ihme, että monet ovat päättäneet pakata laukkunsa. 

Näitä asioita vatvoimme West Coast National Parkissa yövaelluksen puitteissa siinä omassa hyvänvoivassa kuplassamme.

Oman pihan hunajaa

Viime vuonna kaveripariskunta kysyi, että voivatko he laittaa loma-asuntomme pihalle mehiläispesän. Sanoimme, että tottakai, jos saamme puolet pesän hunajasta. Pari viikkoa sitten kun nostimme ylös paviaanien kaatamaa hunajaispesää ja juoksimme ympäri mökkiä vihaiset Afrikan mehiläiset perässämme, mietin, että onkohan tässä mitään järkeä.

Kiinnostukseni mehiläistenhoitoa ja hunajaa kohtaan alkoi, kun työskentelin Sambiassa kehitysyhteistyötehtävissä. Metsävarojen kestävään hoitoon liittyvässä projektissa myös kartoitettiin paikallisia hunajan pientuottajia. Hunajasta saadaan tärkeää sivutuloa kehitysmaissa. Afrikassa mehiläiskannat ovat paremmassa kunnossa kuin muualla. Erityisesti Pohjois-Amerikassa mehiläiskannat ovat kärsineet 1990-luvun puolivälistä alkaneesta mehiläiskadosta, jonka syyksi on epäilty viruksia, sieniä ja torjunta-aineita. Pelottavaa, koska me emme voi selvitä ilman mehiläisiä pölyttäjinä.

Heinäkuussa kävin kolmen tunnin ajomatkan päässä mehiläistenhoitokurssin Grootvadersboschin luonnonsuojelualueen ja vuorten reunalla. Anton vietti aikaa poikamme kanssa ja kävi välillä kuiskuttelemassa luentojen kesken ”nyt tarttis tissiä”. Opin paljon, mutta tärkeintä oli viettää aikaa suojavarusteissa mehiläisten keskellä. Hatun ympärillä olevasta verkosta, paksuista hanskoista ja suojapuvusta huolimatta ympärillä pörräävät mehiläiset hermostuttavat.

Kaksi viikkoa sitten kaverit tulivat siis tarkastamaan yhteistä pesäämme. Todennäköisesti paikalliset paviaanimme olivat kaataneet pesän puunrungosta tehdyn korokkeen päältä ja nostimme sen ylös. Vaikka käytimme savustinta, jonka tarkoituksena on rauhoittaa ötökät, mehiläiset saivat todelliset raivarit. Kun vielä otimme pari kennoa hunajaa, siitähän he suuttuivat vielä enemmän! Samaan aikaan kuulen Antonin huutavan talolta ja ajattelin, että poikaamme on pistänyt ampiainen. Hän vain etsi vaippoja, mutta sai siinä rytäkässä piston niskaansa. Onneksi hän eikä pikkuinen! Kun palasin talolle, sisällä oli suoraa kurkkua huutava vauva, mutta en päässyt sisään, koska pari todella agressiivista mehiläistä pommittivat kasvojeni edessä olevaa verkkoa kuin kamikaze-lentäjät. Juoksin taloa ympäri häätääkseni ne pois, mutta ei onnistunut.

Nicola ja Ernst yrittivät savustaa mehiläisiä pois siinä onnistumatta.  Ernst otti suojaverkkonsa pois ja sai samantien maistaa piikkiä. Noin kymmenen minuutin jälkeen tilanne helpottui ja pääsimme sisään. Kuulemma mehiläiset olivat harvinaisen ärtyneitä. Viikon päästä saimme kuitenkin pari isoa lasipurkkia toffeen väristä ja huikean herkullista Betty’s Bay Fynbos Gold-hunajaa. Oli todella kaiken vaivan ja pistosten väärti!

Saimme tänä viikonloppuna lahjaksi toisen mehiläispesän, jonka toinen kaveri toi autonsa takakontissa pussilakanassa – mehiläisineen! Meillä on itseasiassa yllättävän paljon kavereita, jotka harrastavat mehiläistenhoitoa. Kaveriporukkaa varmasti yhdistää kiinnostus luontoa, ulkoilma-aktiviteetteja, terveellisiä elintapoja ja ympäristön kestävyyttä kohtaan. Tulevana kesänä siis keräämme monta kiloa kotitekoista kultaa!

 

Bistro @ Klein Constantia

Nyt kun taas viiniä voi juoda niin aletaanpas kirjoittamaan myös viinitiloista! Täällä riittää tiloja jokaiseen makuun ja kirjoitinkin aikaisemmin postauksen eri viinialueista. Vuosien varrella jotenkin kiinnostus tiloilla käymiseen hiipui, kun mieluummin vietimme viikonloput rannoilla, vuorilla tai mökillä. Onko se sitten vauva vai ikä, mutta viinitilat ovat taas alkaneet kiinnostamaan eri tavalla.
Kävin kahden kaverini ja kolmen vauvan kanssa lounaalla Klein Constantia-tilalla muutama viikko sitten. Huomasin äsken, että nettisivuilla sanotaan, että ravintolaan ei saisi tuoda alle 12-vuotiaita, mutta ainakaan kolmet rattaat ja vauvat eivät haitanneet henkilökuntaa ollenkaan. Toisaalta kävimme ravintolassa talvella keskellä viikkoa eli kiireinen kesäviikonloppu voikin olla vähän eri asia.
Klein Constantia on aina tuottanut hyvää viiniä, mutta jostain syystä he eivät ole panostaneet itse miljööseen. Maistelutila on edelleen vähän kolkko, mutta tilan yhteydessä on nyt Bistro @ Klein Constantia. Talvella täällä kannattaa erityisesti käydä ravintoloissa, koska kaikkialla on tarjolla talvimenuita. Paikalliset eivät maksa yhtä paljon ruosta kuin turistit, joten houkutellakseen asiakkaita ravintolat tarjoavat hyvää ruokaa ja juomaa edullisin hinnoin.  Söin tosi hyvän alkupalan, jossa oli vuohenjuustoa ja punajuurta vinaigretten kanssa ja pääruoaksi päädyimme kaikki valitsemaan todella rapeakuorisen kalan ja ranskikset päälle. Ruokajuomana toimi Klein Constantian mainio Pinor Noir. Rypäleet eivät tule itse tilalta, niitä ei Constantiassa kasvateta, vaan tuodaan kylmemmän ilmaston Elginistä ja Hemel-an-Aarden-laaksosta.

Yrttiteetyöpaja

Kolme viikkoa vierähti Suomessa vähän liiankin nopeasti, mutta on taas ihana olla Afrikan kodissa. Uutena äitinä huomasin erityisesti kaikki hienoudet, joita Suomen valtio kansalaisilleen tarjoaa: neuvoloiden ilmaiset palvelut, edullinen synnytys (usein siitä joku lasku tulee) ja tietysti valtavan pitkä äitiysloma. Itse palasin töihin todella nopeasti, koska firmaamme on pakko pitää pystyssä, mutta se kylläkin onnistui vain sen takia, että poikamme sattuu olemaan hyvin helppo tapaus.

Huomasin, että raskauden viime metreillä postannut kuvia yrttiteetyöpajasta, jossa kävin toukokuun puolivälissä. Babylonstorenin tila järjestää erilaisia puutarhanhoitoon, lähiruokaan ja terveyteen liittyviä työpajoja ja saimme osallistua päivän kestävälle kurssille ilmaiseksi, koska vietimme kaksi yötä maatilahotellissa.


Päivä alkoi kävelyllä kahdeksan aarin kokoisessa puutarhassa ja timjaminurmikon päällä kaikki esittelivät itsensä. Pääpuutarhurit Gundula Deutschlander ja Constance Stuurman kertoivat meille puutarhasta ja kävimme läpi muutamia yrttiteehen sopivia, täällä luonnossa esiintyviä yrttikasveja. Nautimme ihanan kevyen lounaan puutarhan perällä sijaitsevassa Greenhouse-kahvilassa. Lounaan jälkeen siirryimme puutarhan takana sijaitsevaa yrttitarhaan, jonka bambusta rakennettujen katoksien alla teimme kaikenlaisia teekokeiluja. 

Kaikki yksityiskohdat niin työpajassa kuin Babylonstorenissa ovat tarkkaan harkittuja, mutta kuitenkin rennolla tavalla aseteltuja, että vaikka kyseessä on niin sanottu luksusmajoitusta ja -ruokaa tarjoava paikka, siellä on kuitenkin todella epävirallinen ja tärkeilemätön yleisfiilis.

Afrikka-ahdistus

Kapkaupunki on varmasti yksi maailman kauneimmista kaupungeista ja täällä on meidän muutamien helppo elää erittäin hyvää elämää. Koti pysyy siistinä kuin itsestään, koska kotiapu on hyvin edullista. Meille on tulossa lastenhoitaja lokakuussa pariksi päiväksi viikossa, jotta voin palata osa-aikaisena töihin. Samalla lastenhoitaja tuo vapautta arkeeni eli voin helposti käydä päivän aikana joogassa, pilateksessa tai lenkillä. Romanttiset viinitilat sijaitsevat lyhyen automatkan päässä, jossa voi nautiskella hyviä viinejä ja herkullista ruokaa todella edullisesti, jos vertaa hintoja ja ruuan laatua esimerkiksi Suomeen. Etelä-Afrikan todellisuudelta on todella helppo sulkea silmät.

Viime viikkoina meitä on järkyttänyt junaverkoston tuhoaminen. Etelä-Afrikan julkinen liikenne on lähes olematonta. Pari vuotta sitten aloittanut MyCiti-bussijärjestelmä palvelee vain osaa kaupungin asukkaita ja edelleen valtaosa käyttää yksityisiä minibusseja, joita siis kutsumme takseiksi, ja Kapkaupungin Metrorailin junia päästäkseen töihin. Minibussifirmojen omistajat ovat läheisesti tekemisissä eri alueita kontrolloivien jengijohtajien kanssa ja kaikki yrittävät kontrolloida tärkeimpiä liikenneväyliä. Välillä yhteydenotoissa ammutaan täysin sivullisia ihmisiä.

Junaverkoston kunto on romahtanut ensin kaapelivarkausten ja nyt tuhopolttojen takia. Se ei auta, että junaratoja hallinnoiva PRASA (The Passenger Rail Agency of South Africa) on nuonossa kunnossa huonon hallinnon ja korruption takia. 32 junanvaunua poltettiin vain heinäkuun aikana. Tuhopoltoille ei anneta virallista syytä, mutta kaikki puhuvat, että varkauksien takana on minibussipomot, jotka haluavat kaikkien käyttävät minibussitakseja! Tämän seurauksena kahden tunnin ruuhka-aika aamulla on pitkittynyt neljäksi tunniksi. Ihmiset ovat jatkuvasti myöhässä töistä. Näin videon ihmisistä istumassa junien katoilla ja roikkuvan ikkunoista. Liiketoiminta kärsii. Ulkomaiset investoijat kyseenalaistavat Kapkaupungin vetovoiman.

Kaapeleita varastetaan liikkuvista junista jo keskellä päivää. Kaapeleiden kupari myydään hyvään hintaa ja usein se viedään ulkomaille kuten Kiinaan. Tilanne on niin paha, että paikallispoliitikot yrittävät saada keskushallinnon kieltämään kuparin viennin maasta.

Muusta rikollisuudesta voisin kirjoittaa toisen blogipostauksen.

Ja sitten tämä vesikriisi..

Matkustamme perjantaina Suomeen ja mietin, että pitäisikö jäädä sinne? Olisiko kiva asua järjestelmällisessä yhteiskunnassa, jossa kaikki toimii? Maassa, jossa kaikilla on periaatteessa samat mahdollisuudet. Suomessa, jossa kaikki on niin ihanan keskiluokkaista.

Tässä muutama pingviini. Niistä tulee aina hyvä mieli.

Cradle of Humankind

Vietimme kolme yötä Johannesburgin luoteispuolella alueella, joka tunnetaan nimellä Cradle on Humankind. Cradle eli kehto on 47 000:n hehtaarin kokoinen alue ja UNESCO:n maailmanperintökohde. Nepalissa työskentelin UNESCO:lla pääasiassa luonnonperintökohteiden parissa. Huhtikuun 2015 maanjäristyksen jälkeen päädyin myös hetkeksi työskentelemään tuhoutuneiden kulttuuriperintökohteiden parissa eli siinä mielessä myös kulttuurikohteet ovat lähellä sydäntäni.

Alueella sijaitsevista luolista on löydetty fossiileita, jotka kertovat meille alueen asutuksesta hyvin kauan sitten. Vanhin tunnettu merkki alueen asutuksesta on vuonna 1998 löydetty Australopithecus africanuksen luuranko, joka on 3,22–3,58 miljoonaa vuotta vanha. Tämän löydön lisäksi myös vuonna 1947 löytyneiden noin 2 miljoonaa vuotta vanhojen ”Mrs. Pleas” ja ”Sts 14” Australopithecus africanus-luurankojen katsotaan tukevan näkemystä, että moderni ihminen kehittyi Afrikassa. Maropengin museossa oli mielenkiintoinen National Geographicin tukema näyttely, jossa kerrottiin vuonna 2013 löytyneistä homo naledi luurangoista ja osa löydetyistä luista oli esillä.

Reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti Cradle Boutique Hotel. Ihana paikka vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Lanserian lentokentältä keskellä Etelä-Afrikkaa sijaitsevaa highveld ylänköaluetta. Yksityisellä tilalla on villieläimiä kirahveista gnu-antilooppeihin ja ravintolassa oli todella hyvät ruoat. Teimme hotellista puolipäiväretkiä Maropengin museon lisäksi Walter Sisulun mukaan nimettyyn kansalliseen puutarhaan, jossa näimme valtavia mustia kotkia.

Johannesburgissa oli aivan mielettömän kylmä! Onneksi hotellissa toimi lämmitys niin hyvin, että sen takia vietimme aika paljon aikaa huoneessa. Eli nautimme huoneesta koko rahan edestä.