Hipstereitä ja passeja Gautengissa

Kaksi viikkoa poikamme syntymän jälkeen kävimme hakemassa hänelle Etelä-Afrikan passin. Odotimme Home Affairsissa neljä tuntia kunnes kävi ilmi, että vastaanottovirkailija oli merkinnyt Antonin passin hakijaksi. Jos virkailija olisi merkinnyt poikamme hakijaksi, olisimme päässeet kaikkien jonojen ohi. Passikuvat otetaan sisäasiainministeriön omissa kuvakopeissa odotusaulassa ja pikkuvauvan kuvan ottaminen onkin oma projektinsa. Meillä kävi tuuri, että poika heräsi juuri ennen hänen vuoroaan. Aika nopeasti saimme kuvan hänestä silmät auki. Virkailijakin oli hämmästynyt. Jännitysnäytelmä kuitenkin sai uuden käänteen, kun seuraavalla tiskillä kuva oli kadonnut järjestelmästä ja jouduimme ottamaan uuden kuvan! Tyypillistä Afrikkaa. Nyt hänen Etelä-Afrikan passissa on komea kuva: kieli ulkona ja tyylikkäästi afrikkalaisittain leopardiasussa. Leopardiasu oli puhdasta sattumaa!Kävi kuitenkin ilmi, että hän ei voi matkustaa Suomeen Etelä-Afrikan passilla. Vaikka häntä ei oltu rekisteröity Suomen kansalaiseksi, hän on jo syntyessään periaatteessa Suomen kansalainen ja Suomen kansalaiselle ei voida myöntää viisumia Suomeen. Meidän siis piti lentää Pretoriaan asti Suomen lähetystöön hakemaan passia.

Päätimme tehdä reissusta yhdistetyn huvi- ja työmatkan. Gauteng on yksi Etelä-Afrikan yhdeksästä provinssista, jossa sijaitsevat muun muassa Johannesburg ja pääkaupunki Pretoria. Kapkaupungissa vitsaillaan, että Stellenboschin viinialueen vuorien takana kaikki on ”Joburg” ja siellä ei edes tarvitse käydä. Kun kapkaupunkilaisilta kysytään, Johannesburgissa on vaarallista. Ja sehän on totta. Autokaappauksia ja asuntomurtoja on valtavasti. Niin paljon, että siitä on valitettavasti tullut niin normaalia, että ihmiset eivät enää kauhistu kun jotain tapahtuu.

Lensimme Lanserian kentälle, joka on pienempi ja huomattavasti helpompi kuin OR Tambo-lentokenttä. Yövyimme Pretoriassa yön, kun Antonin piti käydä ulkoministeröissä hakemassa poikamme syntymätodistukseen Apostille-dokumentti ennen lähetystöön menoa, joka todistaa asiankirjan olevan kansainvälisesti lainvoimainen. Apostillen myöntää viranomainen, mikäli maa on liittynyt Haagin 1961 yleissopimukseen.
Pretoriasta siirryimme Johannesburgiin Parkhurstin kaupunginosaan, jossa asuimme kavereiden luona pari yötä. Parkhurst on ylemmän luokan aluetta, jossa 4th Avenuella on paljon kivoja kahviloita ja kauppoja. Kävimme myös tutustumassa Mabonengin kaupunginosaan, josta puhutaan Johannesburgin Sohona. Alueella viettävät aikaa taiteilijat, trendikkäät bisnesmiehet- ja naiset ja kaikenlaiset hipsterit. Söimme lounasta kattoterassilla sijaitsevassa ihana ja kasveja pursuavassa Living Room-ravintolassa, josta kuvia. Söimme hyvin varhaisen lounaan eli siksi ravintola on tyhjä. Suosittelen lämpimästi ruoan, näköalan ja miljöön puolesta! Jo korttelin päässä asuu kodittomia ja roskat palavat kadulla eli kauan ei kannata kävellä trendikahviloista.
Sitten varasimme pitkäksi viikonlopuksi ihanan mökin ylellisestä Cradle Boutique-hotellista, joka sijaitsee villieläintilalla Lanseria-lentokentän lähellä Johannesburgin länsipuolella. Siitä myöhemmin lisää!

Yö viljasiilossa

Taannoin kirjoitin kavereidemme talon rakennusprojektista Stellenboschin lähellä. Vanha ja ränsistynyt varastorakennus sai uuden ilmeen, kun Alexin ja Sumarin nelihenkinen perhe rakennutti itselleen tilavan kodin. 1700-luvun alussa perustettu Natte Valleij-tila on ollut perheen omistuksessa vuodesta 1969 ja tilalla pidettiin pitkään hevosia. Nykyään tilaa käytetään vain asumiseen: Cape Dutch-arkkitehtuurille tyypillisessä päärakennuksessa asuu kaverimme äiti ja myös Alexin kaksi veljeä perheineen asuu tontilla. Lisäksi suuressa piharakennuksessa järjestetään häitä.

Alexin ja Sumarin ulko-oven vieressä sijaitsevat ainutlaatuiset viljasiilotkin haluttiin remontoida ja siellä on nyt mahdollista majoittua AirBnB:n kautta. Lopputulos on todella kaunis. Vihreät marokkolaiset laatat näyttävät valkoisia seiniä ja lämmintä puuta vasten. Alakerrassa on itseasiassa sama hylly kuin meidän olkkarissa.

Natte Valleij ja Simonsbergin siilot sijaitsevat siis 12 kilometriä Stellenboschin keskustasta ja noin 45 minuuttia Kapkaupungin kansainväliseltä lentokentältä. Suosittelen ehdottomasti yhdistämään yön siilossa vierailuun viinialueella.

 

Metsästysreissu Karoon erämaahan

Naiivisti ajattelin, että minulla olisi paljon aikaa kirjoittaa blogia, kun vauva nukkuu: olin väärässä! Meidän poikamme on kohtalaisen helppo tapaus, mutta hän tykkää maidosta ja kakkaa valtavasti kuten vauvat yleensä. Yrittäjänä en periaatteessa ole äitiyslomalla eli vauvan, Rooibos-teen ja kaiken muun yhdistäminen vaatii taitoja. Kaikki on kuitenkin mennyt todella hyvin ja saamme Antonin kanssa paljon unta öisin.

Koska pieni toukkamme on rauhallinen tapaus, päätimme lähteä viikonlopuksi kuuden tunnin automatkan päähän kaverin maatilalle. Beaufort West-nimisen kaupungin lähistöllä sijaitseva tilalla kasvatetaan springbok-antilooppeja. Karoon erämaa hallitsee suurta osaa Etelä-Afrikan sisämaasta.  Puoliaavikolla on kuivuutta kestäviä ruohoja ja pensaita ja maisema on täynnä kukkuloita, vuoria ja erilaisia kalliomuodostelmia. Pidän Karoon kuivuudesta ja tietynlaisesta karheudesta. Siellä on valtavia maatiloja, joissa kasvatetaan antilooppeja ja lampaita.

Antonin koulukaverin tilalla ei enää asu ketään täysipäiväisesti. Suurin osa maista on vuokrattu naapureille ja kaverin vanhemmat ovat eläköityneet lähemmäs rannikkoa. Kaverimme asuu itse Ruotsissa ja vietti neljä kuukautta Etelä-Afrikassa ruotsalaisen vaimon ja kolmen lapsensa kanssa. Vaimolla oli vielä neljä kuukautta äitiyslomaa käyttämättä ja kaveri tekee töitä kansainväliselle yritykselle, joten etätyö ja työskentely Etelä-Afrikan toimistossa Port Elizabethissa mahdollisti oleskelun Afrikassa. Perhe asui muutama vuosi sitten tilalla, mutta vuodessa tai parissa ruotsalainen vaimo sai tarpeeksensa puskasta ja konservatiivisista afrikaanereista, joten he muuttivat takaisin Tukholmaan, jossa he alunperin tapasivat opiskelijoina. Saa nähdä mitä tilalle käy tulevaisuudessa.

Tällä kertaa en osallistunut metsästykseen vaan ruokin vauvaamme lapsilla täytetyssä autossa. Ajelimme ympäri puoliaavikkoa  nuorimpien lapsien kanssa ja teimme pieniä kävelyjä. Ammuin ensimmäisen antilooppini samalla tilalla kuusi vuotta sitten. Perinteen mukaan sain eläimen veret naamalleni ja minun piti syödä pala raakaa maksaa. Tällä kertaa oli kaverimme 12-vuotiaan pojan ampua hänen ensimmäisen antilooppinsa.

Muutama viikko metsästysreissun jälkeen minut pysäytettiin turvatarkastuksessa Munchenin kentällä. Turvamies halusi nähdä meikkipussini sisällön. Hän kaivoi pussukasta kiväärin hylsyn ja katsoi minua tuimasta. Myös turvatarkastuksen jonossa seisovat matkustajat katsoivat turvamiestä ja järkyttyneitä kasvojani.
”That was my first kill!”, huudahdin ja vieressäni seisovat matkustajat katsoivat meitä hämmentyneitä.

”I mean… an animal!”, sanoin pelästyneenä ja turvamies käski minun pysyä paikallani, kun hän lähti takahuoneeseen. Laitoin hylsyn meikkipussiini muistoksi metsästysretkestä ja unohdin sen sinne. Hetken päästä hän palasi ja sanoi, että saan mennä, mutta ei kannattaisi kantaa hylsyjä mukana. Yritin vielä kauniisti kysymällä saada hylsyn takaisin, johon sain vastauksesta tuiman saksalainen katseen.Vietimme tilalla siis kolme päivää kaveripariskuntien ja heidän yhteensä kymmenen lapsen kanssa. Söimme valtavasti lihaa paikalliseen tyyliin ja nautimme aavikon auringonlaskuista ja hiljaisuudesta (kun pikkuisemme ei kitissyt). Ihana viikonloppu. 

 

 

Aloita synnytys – kävele vuorelle

Blogissa on ollut vähän hiljaista, koska 28.5 aamuyöllä syntyi pieni terve poikamme Christiaan Barnard- sairaalassa. Barnard tunnetaan Suomessakin, koska hän teki maailman ensimmäisen onnistuneen sydänsiirron vuonna 1967. Vanha sairaala siirrettiin uusiin tiloihin ja uusi hieno sairaala avattiin joulukuussa 2016 Kapkaupungin keskustaan eli noin 5-10:n minuutin ajomatkan päähän kotoamme.

Vietimme sairaalassa lähes kolme päivää, joka on täällä usein tapana, koska vakuutus korvaa maksimissaan kaksi yötä, jos ei ole komplikaatioita. Ensimmäisten päivien ilon ja alkuhämmennyksen jälkeen kaikki on nyt mallillaan. Vastasyntyneet ovat usein todella rauhallisia ja nukkuvat paljon, samoin myös pikkuisemme. Arkirutiinit ovat lähteneet hyvin liikkeelle, ruokinta alkaa rullata ja maitoa riittää kuin afrikkalaiselle kylälle. Ostimme täällä asuvalta suomalaiselta perheeltä rattaat ja pikkuinen viihtyy hyvin rantapromenadilla, Green Pointin puistossa ja Oranjezichtin markkinoilla. Eilen kävimme kaverin luona Camps Bayssä grillaamassa ja katsomassa rugbyä. Hän nukkui koko jännittävän matsin ajan, kun Etelä-Afrikka voitti Englannin. V&A Waterfrontin melusta  hän ei pitänyt eikä hän tykkää vaipanvaihdosta.

Laskettu aika oli 29.5 isäni syntymäpäivänä, mutta poikamme selkeästi halusi ihan oman syntymäpäivän. Kävimme sunnuntaina 27.5 kävelyllä Pipetrack-polulla. Pipetrack on todella kiva ja helppo polku kävellä, joka kulkee Camps Bayn yllä vesiputkilinjaa pitkin – siitä nimi. Ylä- ja alamäet ovat kohtalaisen loivia. Se on myös suosittu lenkkipolku aamuisin ja iltapäivällä ja reitti lähtee Pöytävuoren hissille vievän Tafelberg-tien alusta. Jos ei huvita lenkkeillä, pakkaa mukaan piknik-eväitä ja pullo hyvää viiniä. Polun varrella on penkkejä ja sieltä on kiva ihastella Atlantin taakse laskeutuvaa aurinkoa.

Täällä sanotaan, että jos haluaa lapsen syntyvän, kannattaa syödä tulista ruokaa tai kävellä Pöytävuorelle. Minulle selkeästi riitti Pipetrack! 12 tuntia kävelyn jälkeen poika halusikin tulla maailmaan ja toisen 18 tunnin rupeaman jälkeen hän syntyi.

Vauvalomalla viinialueella

”Oletteko menossa babymoonille”, ovat monet kaverit ja tutut kysyneet meiltä viimeisten kuukausien aikana. Babymoonin tarkoituksena on viettää aikaa vain kahdestaan kumppanin kanssa ennen kuin lapsi saapuu maailmaan. Emme ajatelleet tehdä mitään sen kummallisempaa, mutta lyhyellä varoitusajalla varasimmekin huoneen mieheni lapsuudenkodista eli ihanasta Babylonstorenista ja vietimme siellä kolme hyvin rentouttavaa päivää.

Entiset työväen talot on muutettu ihaniksi ja tilaviksi kaksioiksi tai kolmioksi, joissa on todella skandinaavisen selkeä sisustus. Kaksi lonkkaongelmaista nukkui todella hyvin isossa pehmeässä pedissä. Hotellin aamiaisella Babel-ravintolassa suurin osa raaka-aineista tulee tilan puutarhasta ja kaikki yksityiskohdat on vaan niin hyvin ajateltuja.

Tilalla voi puuhata kaikenlaista. Aamuisin järjestetäänpuutarhakierros ja kävely tilan ympäri. Iltapäivällä hyppäsimme Land Roveriin ja ajoimme Simonsberg-vuorelle katsomaan auringonlaskua nauttien virvokkeista. Kylpylän yhteydessä oleva kauneushoitola tarjoaa Dr Hauschka ja Esse-hoitoja, mutta me päädyimme vain saunomaan ja pulikoimaan lämmitettyssä poreammeessa ja uima-altaassa. Illallinen Babel-ravintolassa kruunaa ah-niin-ihanan päivän.

Sattumalta tilalla järjestettiin samaan aikaa Teas & Tisanes-yrttiteetyöpaja, jossa pääsimme sukeltamaan paikallisten rohtokasvien ihmeelliseen maailmaan.  Rooibos-yrittäjille se oli myös työnkin ja tuotekehittelyn takia todella hyödyllinen tapahtuma. Siitä myöhemmin tällä viikolla. Tietoa tulevista työpajoista löytyy täältä.

 

Moderni afrikkalainen taide(varkaus)

Huomaan, että alan tulla vanhemmaksi, kun olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota taiteeseen. Olen aina ollut taiteellinen ja kävin Espoon kuvataidekoulua kymmenisen vuotta, mutta vastikaan olen alkanut miettimään enemmän taidetta kotimme sisustuselementteinä ja myös investointina. Kun ensi kerran näin kaverini Marlene Steyn valtavia maalauksia, tiesin, että joku kaunis päivä omistan hänen salvadordalimaisen teoksensa. Marlene kertoi silloin vaatimattomasti, että hänen teoksiaan on esillä viime syyskuussa avatussa Zeitz Museum of Contemporary Art Africa (MOCAA). Kävin siellä vanhempieni kanssa pari kuukautta sitten, mutta unohdin kuvat puhelimeni uumeniin.

Marlene Steyn

Marlenen töiden lisäksi pidin Kudzanai Chiurain valokuvista, joissa hän kuvaa eteläisen Afrikan muuttuvia sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia dynamiikkoja. Niissä kuvataan myös siirtomaahistorian, länsimaisten kulutustottumusten ja sisällissotien ja kriisien vaikutusta afrikkalaisiin tiloihin ja yhteiskuntiin.

Kudzanai Chiurai

Myös swazimaalaisen Nandipha Mntambon työt ovat vaikuttavia. Ilmeisesti hän on viettänyt aikaa Mosambikissa, koska eri työt ovat saaneet vaikutteita Portugalin siirtomaa-ajasta ja härkätaisteluista. Teoksessa ”Praca de Touros” tummaihoinen naishärkätaistelija ajan kuluttamalla härkätaistelustadionilla saa miettimään siirtomaa-ajan jälkeistä Mosambikia ja sukupuolten rooleja afrikkalaisessa yhteiskunnassa. Vietin lukiossa vuoden vaihto-oppilaana Meksikossa, joten ymmärrän espanjan kautta portugalia ja olen kiinnostunut siitä, minkälaisen lattarijäljen Portugali jätti eteläiseen Afrikkaan Angolaan ja Mosambikiin. Myös Vela Sikubhekile- teoksen lehmännahasta valmistetut puvut valkoisessa tilassa ovat upeita, mutta samalla pelottavia.

Nandipha Mntambon Praca de Touros

Nandipha Mntambon Vela Sikubhekile

Vaikka et olisikaan modernin taiteen ystävä, visiitti museossa kannattaa jo arkkitehtuurin puolesta. Vanhaan viljasiiloon rakennettu museo on vaikuttava rakennus, jonne tulvii valoa avattujen siilojen ja kattoikkunoiden kautta.  Sisäänpääsy maksaa ulkomaalaisilta R180 ja kattoterassilta on hieno näköala Pöytävuorelle. Oma suosikkini Marlenen töistä on muuten alla oleva ”Self-raising Hour”, joka ei ole Zeitz MOCAA:ssa. Museon rahoittaja Jochen Zeitz on kuulemma ostanut sen omaan yksityiseen kokoelmaansa. Se taisi olla myös pikkuisen liian kallis meikälaiselle. Kysyin Marlenelta, että missä mahtaa herra Zeitz asua, jos minusta tulisikin taidevaras. Saimme hyvät naurut, kun suunnittelimme taidevarkautta. Parimetrisen teoksen varastaminen voikin sitten olla aika hankalaa.

Marlene Steyn, Self-raising Hour

 

Eteläafrikkalainen vappu

Eräs täällä pitkään asunut suomalainen perhe järjestää täällä ihanan vappulounaan kavereilleen joka vuosi, mutta viime kerrasta olikin jo aikaa! Viime vuonna olimme matkalla kotiin Afrika Burn-festivaalilta ja sitä edellisenä vuonna surffasimme Sri Lankassa. Vuonna 2015 yritin selvitä Nepalin jälkijäristyksissä tulematta hulluksi ja 2014 taisin olla Ruotsissa työmatkalla.

Rakastan pitkiä lounaita. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää. Ei ole mitään parempaa kuin suomalaiset (tai pohjoismaiset) kala-alkupalat.  Isäntä savusti lohifileet suomalaisessa savustuspöntössä. Perunasalaatti ja nakit upposivat tähän mahaan. Taisin syödä suurimman osan Abban sinappisillistä, koska uskottelin itselleni, että eihän Abban sillissä mitään listerioosia ole. Olin täysin unohtanut Wiener Nougat-suklaan olemassaolon! Tippaleipiäkin ja kotitekoista simaa oli tarjolla.

Samaan aikaan, kun kaikki muut paitsi minä nauttivat snapseja ja lauloimme perinteisiä juomalauluja, Etelä-Afrikan työläiset vaativat parempaa perustuloa. Täällä vappu on siis työväen päivä. COSATU (The Congress of South African Trade Unions) ja SAFTU (SA Federation of Trade Unions) ovat kaksi taistelevaa ammattijärjestöä. SAFTU ajaa minimikuukausipalkkaa, joka olisi R12500 kuukaudessa. COSATU tyytyy 20:nen randin minimituntipalkkaan (R3200 eli 210 euroa kuukaudessa), jonka parlamentti hyväksyi viime marraskuussa. COSATU on tässä asiassa huomattavasti realistisempi,  mutta ymmärrettävästi SAFTU:n aloite saa paljon kannatusta köyhien työläisten keskuudessa. Miten 210 euroa kuukaudessa riittää elättämään perheen? Maatilojen työntekijöiden minimipalkka on vielä vähemmän: R18 tunnissa. Kotiapulaisten tulisi mukamas pärjätä R17:n tuntipalkalla.

Monella olisi varaa maksaa enemmän esimerkiksi puutarhurilleen tai sisäkölleen, mutta he eivät maksa, koska he ovat tottuneet siihen, että apua saa halvalla.  Vertailun vuoksi me esimerkiksi maksamme siivoojallemme R52 tunnilta. Jo töihin pääseminen on tullut todella vaikeaksi monelle. Julkisen liikenteen virkaa ajavat yksityiset minibussitaksit laskuttavat joka vuosi enemmän, mutta palkat eivät nouse samaan tahtiin. Kapin metropolin junaverkosto on aivan sekaisin huonon hallinnon ja kaapeleiden varastelun takia. Monet lähtevät kotoaan töihin neljän viiden aikaan aamulla ehtiäkseen töihin kahdeksaksi.

 

 

 

 

Paviaaniongelma

Eilen istuimme mökillä ulkona lounaalla Antonin kanssa, kun valtava urospaviaani juoksi edessämme olevan nurmikon poikki naapuri perässään.  Nousin salamannopeasti ylös, nappasin pöydältä ensimmäisen käteeni sattuneen esineen ja huusin kovaa. Anton oli siinä vaiheessa juossut jo paviaanin perään.

Karhupaviaanit (chacma baboon) ovat  yleisiä eteläisessä Afrikassa ja se on viidestä paviaanilajista suurikokoisin. Paviaanin vartalon pituus on jopa yli 80 senttimetriä, hännän pituus isoilla  kavereilla myöskin yli 80 senttimetriä ja ne saattavat painaa yli 30 kilogrammaa. Meidän luona vieraillut silverback oli varmasti sitä kaikkein isointa sorttia.

Paviaaneja näkee paljon Cape Pointissa ja Hyväntoivonniemellä ja Kapin vuorilla. Ennen paviaanit söivät juuria, siemeniä ja hyönteisiä Betty’s Bayn vuorilla Harold Porterin kasvitieteellisen puutarhan rinteillä, mutta vuonna 2011 kaikki muuttui Betty’s Bayssä. Suuren puskapalon jälkeen paviaaneille ei ollutkaan tarjolla ravintoa, joten he alkoivat kaivaa ruokaa lukitsemattomista roskakoreista. Fiksut paviaanit tajusivat, että ihmisiltä saa helpommin ravintorikasta ruokaa. Miksi viettää tuntikausia puskassa siemeniä jyrsien, jos keittiöstä voi hakea suklaamuffinssin? Paviaanit ovat oppineet avaamaan ovia ja ikkunoita. Yksi paviaani sai rikottua naapurin autotallin kattolevyn niin, että se pääse pujahtamaan talliin sotkien koko paikan.

Paviaanit on todella pelottavia. Jos ihmisellä on kädessä ruokaa, paviaani kokee, että ruoka on tarkoitettu jaettavaksi. Pitkät ja terävät hampaat voivat saada todella pahaa jälkeä. Valitettavan usein paviaanit eivät pelkää naisia, koska naiset kiljuvat ja juoksevat niitä karkuun. Pari kertaa olen nähnyt valtavan uroksen laukkaavan talon kulman takaa kohti keittiön avointa ovea ja olemme juokseet kilpaa: minä ovea sulkemaan, hän päästäkseen keittiöön.

Paviaanit siis kannattaa jättää omaan rauhaansa eikä niitä saa ikinä ruokkia.

Shakkia ja maiden uudelleenjakoa

Blogissa on ollut vähän hiljaista viime viikkoina. Pienokainen kasvaa kovaa vauhtia vatsassa ja yöllä nukkuminen alkaa olla hankalaa. Hänestä on selkeästi tulossa aktiivinen tyyppi, sen verran potkunyrkkeilyä siellä harrastetaan. Lisäksi olimme parin viikon sisällä kolmissa häissä, joten kiirettä riitti.

Samalla olemme mielenkiinnolla seuranneet viimeaikaisia poliittisia tapahtumia. Uuden presidenttimme Cyril Ramaphosan johdolla on alettu uudistamaan hallintoa ja monet Zuman aikakautta edustaneet hyvin korruptoituneet valtion virkamiehet ja ministerit ovat saaneet kyytiä. Ramaphosa on vaikuttava johtaja, joka selkeästi osaa pelata shakkia. Hän myös tietää, miten pitää massat tyytyväisenä ja siihen liittyy hyvin voimakkaasti Etelä-Afrikassa maanomistus. Maaliskuun alussa parlamentti hyväksyi aloitteen valmistelun, joka lopulta mahdollistaisi maiden haltuunoton ilman korvausta. Erityinen komitea alkoi valmistella tämän ehdotuksen läpiajoa, josta saamme ilmeisesti tietää enemmän elokuun loppuun mennessä. Aiheeseen tietysti liittyy vahvasti vuoden 2019 parlamentti- ja presidentinvaalit ja äänestäjien takaisin saaminen, koska ANC on menettänyt paljon ääniä Zuman valtakauden aikana DA:lle ja radikaalimmalle EFF:lle.

Yleisesti ottaen maanomistukseen ja erityisesti maatalousmaan omistukseen liittyy  erilaisia totuuksia ja tilastoja. Fakta on kuitenkin se, että maareformille on suurta tarvetta, jotta siirtomaa-ajan ja apartheidin aikaiset vääryydet voidaan oikaista. Oikealla tavalla toteutettuna se voi antaa valtavasti erityisesti yhteyskunnan heikoimmille maaseudulla, jossa mahdollisuuksia on vähän. Paljon maatalousmaata on AgriSA:n mukaan jo siirtynyt mustien omistukseen maan koillis- ja itäosissa vuoden 1994 jälkeen. Western Capen provinssissa luku on noussut 0:sta prosentista vain 4,9:ään prosenttiin. Vastaavasti KwaZulu Natalin provinssissa, joka on vahvasti zuluheimon hallinnassa, 73,5% viljelymaasta on mustien omistuksessa. Alueelliset erot ovat valtavat.  Perinteisesti zulut haluavat maata KwaZulu Natalista ja esimerkiksi xhosat Eastern Capen provinssista. Valtio on myös monella tasolla osaltaan epäonnistunut maiden uudelleenjakamisessa. Ja mitä maita tässä nyt sitten jaetaan ja millä perusteella? Sitä ei kukaan tiedä, koska suurin osa eteläafrikkalaisista kuitenkin asuu kaupungeissa eikä heitä kiinnosta maanviljely. Erilaiset tarinat kuitenkin leviävät aika nopeasti. Viime viikolla parillakin viinitilalla Stellenboschissa ja Hemel-en-Aarde-laaksossa vieraili miesten porukka, joka kyseli tilojen päälliköiden perään. Eräällä tilalla päällikkö ei juuri ollut paikalla, ja porukka ilmoitti työntekijälle, että ”they came for the land”. Koomista ja pelottavaa samaan aikaan. Koomista, koska valtion päättäjät ovat tehneet selkeäksi sen, että maiden haltuunotto tulee tapahtumaan rauhallisesti tiukkojen sääntöjen puitteissa. Toisaalta se on pelottavaa, koska täällä väkivalta ja riehuminen on usein se ainoa tapa saada äänet kuuluviin. Onneksi mieheni ei ole enää viininviljelijä.

Kuvat päiväkävelyltä Betty’s Bayn ja Hangklipin väliltä.

 

Lounas Creation-ravintolassa

Muutama viikko sitten kävimme perheeni kanssa pitkällä lounaalla Creation-ravintolassa Hemel-en-Aarde-laaksossa. Kävin Creationissa ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten ja ruoka oli silloin(kin) todella hyvää. Täällä valitettavasti tulee aika nirsoksi ruoan suhteen, koska tuoreita ja hyviä raaka-aineita on tarjolla ympäri vuoden. Suomessa käydessäni kohtuuhintainen ravintolaruoka on usein suuri pettymys, kun taas Kapissa hinta-laatusuhde on usein enemmäkin kuin kohdallaan.Creationin Tasting Roomissa voi tilata viiden ruokalajin ja kahdeksan viinin maistelulounaan alle 40:llä eurolla (plus tietysti reilu tippi). Koimme, että kahdeksan viiniä olisi ollut parin viinitilan jälkeen jo ihan liikaa eli valitsimme jatkuvasti vaihtuvalta listalta alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan, jotka kaikki tarjoiltiin sopivien viinien kera. Ruokaa oli juuri sopivasti ja hinta R400 (alle 30 euroa) per henkilö viineineen. Raskaana olevat tai vastuuntuntoiset autoilijat voivat valita viinin sijasta TWG:n teet ruoan kera. Kiva ajatus, mutta kokemuksen jälkeen voin sanoa, että vihreän popkorniteenteen juomisen jälkeen suosin vettä näin vivahteisten ruokaelämyksien kanssa.