Rakkautta koronan aikaan – kirje siskolle

Bunny

Hei sisko,

vuosi sitten olimme Afrika Burn-festivaaleilla Tankwa Karoon aavikolla tanssimassa tuhansien muiden kanssa. Pelkäsimme auton renkaiden puhkeavan pahamaineisella liuskakivitiellä. Onneksi pääsimme perille ja takaisin ilman ongelmia. Katsoimme auringon laskeutuvan vuorien taakse ginitonicit kädessä ja seurasimme valtavien taideteosten polttamista pimeässä Afrikan yössä. Muistan miten väsynyt olin vauvanhoidon ja yrityksen pyörittämisen takia, mutta ei se haitannut, paitsi että illalla kaaduimme teltan pohjalle kohtalaisen ajoissa.

Tänä vuonna Afrika Burnia ei järjestetä. Tuhannet turistit eivät saavu juhlimaan erämaahan ja tutustumaan Kapkaupungin ravintoloihin ja upeaan luontoon. Turistit eivät palaa Etelä-Afrikaan hyvin pitkään aikaan. Näyttää siltä, että liikkuminen provinssista toiseen sallitaan vasta joulukuussa.  Rajat ovat kiinni ja kaupalliset kansainväliset lennot alkavat ilmeisesti vasta ensi vuonna. Meidän piti tulla Suomeen nyt toukokuussa juhlimaan isän 70-vuotisjuhlia, mutta kuinka suunnitelmat muuttuivatkaan.

Maaliskuun puolivälissä tanssin kevätauringossa lumilaudalla alas vuoria Andorrassa ja yhtäkkiä hiihtokeskus suljettiin. Silloin tajusin, että nyt on tosi kyseessä. Sitten ajoimme tyttökaverini kanssa kiireellä Barcelonaan läpi tyhjän maaseudun, josta kaverini lensi Suomeen ja minä lensin aikaisemmalla lennolla Etelä-Afrikkaan, jotta ehdin maahan ennen rajojen sulkemista. Olimme ensin karanteenissa ja sitten lockdownissa kotona yhteensä 45 päivää ennenkuin perjantaina saimme alkaa ulkoilemaan aamulla klo 6-9 välisenä aikana.

Viimeiset viikot ovat olleet todella outoja. Varmasti myös siellä, olethan töissä suuressa sanomalehdessä tiedon ytimessä. Ensin luulimme, että tämä oli meidän Rooibos-teefirmamme loppu, mutta sitten saimme elintarvikeyrityksenä erityisluvan. Tee on myynyt ihan hyvin, mutta suuret vientisuunnitelmat ja osallistumiset kansainvälisille ruoka- ja juomamessuille on pistetty hyllylle toistaiseksi. Jostain syystä lockdown ei ole ollut niin ahdistava kuin aluksi kuvittelin: meillä on onneksi 250 neliöitä, jossa taapero voi juosta edestakaisin ja uima-altaan vesikin on ilmeisesti vielä riittävän lämmintä.

Olemme etuoikeutettuja, ja sen takia koemme, että meillä on myös valtava vastuu auttaa heikompia. Emme ole vielä toistaiseksi irtisanoneet ketään ja todella toivon, että meidän ei tarvitse tulevaisuudessakaan. Lahjoitamme ruokaa kodittomien järjestölle. Tuemme erilaisia järjestöjä, jotka tukevat erityisesti lapsia ja nuoria. Mieheni mobilisoi koko naapuruston tyhjentämään vaatekaappinsa ja hän on kuskannut tavaroita asunnottomien järjestölle. Apua tarvitaan paljon ja jokainen voi tehdä jotain.

Enemmän ahdistaa tulevaisuus. Tulevaisuus täällä ei näytä hyvältä, mutta toisaalta näyttääkö se missään? Maa syöksyy väistämättäkin lamaan. Presidentti Zuman johdolla ja hyväksynnällä toteutettu valtion yhtiöiden ryöstely romutti maan talouden  totaalisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nykyinen presidentti Ramaphosa on hyvin arvostettu, mutta ylimmässa johdossa on edelleen niitä samoja korruptoutuneita naamoja, jotka henkilökohtaisesti hyötyivät Zuman vuosista. Nopeasti toteutettua lockdownia kehuttiin laajalti, mutta samalla kuvat presidentistä armeijan ylikomentajan asussa herätti huolta. Mitä tapahtuu vapaudelle, demokratialle ja yksilönoikeuksille? Tästä on lyhyt matka diktatuuriin. Ja monet ovat jo alkaneet kyseenalaistaa uusia sääntöjä.

Kysymysmerkkejä ovat muun muassa tupakanmyyntikielto. Valtionvarainministeri Mboweni yritti saada tupakkaa myyntiin, jotta valtio saisi jotain verotuloja. Täällä on ilmeisesti 11 miljoonaa tupakanpolttajaa. Terveysministerin Ndlamini-Zuman johdolla, joka on myös edellisen presidentin ex-vaimo, tupakanmyynti kiellettiin. On julkinen salaisuus, että hänellä on läheiset suhteet tupakan salakauppaan. Yleisesti myös ihmetellään ulkonaliikkumiskieltoa klo 19 ja 5 välisenä aikana. Etelä-Afrikasta tuli yhdessä yössä poliisivaltio. Monet epäilevät päättäjien motiiveja ja kyseenalaistavat armeijan ja poliisien toimintaa. Lockdownia kehutaan, koska murhien ja onnettomuuksien määrä on vähentynyt. Tottakai ne vähenee, jos ihmiset ovat vankeja omissa kodeissaan ja alkoholia ei myydä! Mutta samalla sadattuhannet ihmiset ovat menettäneet työnsä ja putoavat köyhyyteen. Kuten joka ilta uutisissa tavalliset kansalaiset sanovat: ”Meillä ei ole varaa lockdowniin. Mieluummin otan Covid-19-sairauden kun menetän työpaikkani ja kuolen nälkään.”

Olemme mieheni kanssa keskustelleet  paljon tulevaisuudesta ja erilaisista skenaarioista. Mitkä ovat ne merkit, joiden perusteella päätämme jättää Etelä-Afrikan taaksemme? Emme vielä tiedä, mutta ei kai me olla Afrikkaa jättämässä, kun ei täältä minnekään pääse.

xx

 

Etelä-Afrikan kevät ja uudet myötä- (ja vasta)tuulet

AOFP9852[1]Viime blogipostauksesta onkin aikaa! Viime lokakuun jälkeen on tapahtunut paljon. Poikamme Jasper täyttää kohta 15 kuukautta. Hän on iloinen poika, joka juoksee ja kiipeilee ympäriinsä. Ensimmäinen vuosi hänen kanssaan oli yllättävän helppo. Odotin siitä paljon vaikeampaa, mutta meillä kävi tuuri: Jasper nukkui hyvin alusta asti eikä hänellä ikinä ollut ongelmia vatsan tai syömisten kanssa.

OYAF2349[1]

Viime marraskuussa löysimme kahden ja puolen vuoden etsinnän jälkeen unelmakodin Green Pointista, jonne muutimme maaliskuun lopussa. Alkuperäinen rakennus on rakennettu 1860-luvulla viktoriaanisena aikakautena, mutta ilmeisesti talo on rakennettu suurimmalta osin uudestaan 1920-luvulla brittiläisen colonial aikakauden tyyliin. Talon arkkitehtonisesti merkittävää verantaa ja etupihaa ei saa muuttaa ilman kaupungin lupaa, mutta siihen ei todella olekaan tarvetta. Edelliset asukkaat modernisoivat talon sisältä repimällä seiniä ja avaamalla suuren yhdistetyn olohuoneen ja ruokailutilan uima-altaalle. Kolme makuuhuonetta, kirjasto/TV-huone, kodinhoitohuone, korkeat 3,5 metriä korkeat huoneet ja kahden auton talli – täydellistä. Alue on todella hiljainen ja sympaattinen mukulakivikatuineen ja ilmeisen turvallinen myös. Reddam Atlantic-koulu on 200 metrin päässä ja Green Pointin pääkadun ravintolat ja kaupat kulman takana. Naapuritkin ovat todella mukavia!

XSIF7245[1]

Samaan aikaan kun itse iloitsen omassa kuplassani, täällä on selkeää liikehdintää maasta ulos. Monet korkeasti koulutetut ovat lähtemässä. Jotkut jopa puhuvat samanlaisesta liikendinnästä kuin apartheidin loppumisen jälkeen 1994. Suurin ero on se, että tällä kertaa lähtijöitä ovat kaikki koulutetut, eivät vain valkoiset.  Carte Blanche-ohjelmassa, joka on kuin Etelä-Afrikan A-studio, haastateltiin nuoria mustia eteläafrikkalaisia Yhdysvalloissa ja Australiassa, jotka olivat lähteneet meren toiselle puolella pakoon väkivaltaa ja turvattomuutta, ja isompien liksojen perässä.

MNFO1638[1]Tämän seurauksena asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin. Asuntoja on paljon markkinoilla ja myös ulkomaalaiset miettivät muutamaan kertaan, että kannattaako Kapkaupunkiin ja Etelä-Afrikkaa  sijoittaa. Johannesburgilaisten muuttovirta Kapkaupunkiin on myös hidastunut.

Valtion sähkölaitos Eskom on kriisissä kuten kaikki muutkin valtionyritykset. Presidentti Ramaphosa ja päättäjät yrittävät selvittää Zuman aikaansaamaa kymmenen vuoden soppaa, mutta aika huonolta näyttää.

Työttömyys on 29 prosenttia eli korkein luku sitten vuoden 2003. Kun ei ole rahaa ruokaan, työttymyys automaattisesti lisää rikollisuuden määrää. Infrastruktuuria ei korjata, koululaitos on on aivan retuperällä.

SVHE3906[1].JPG

Miten tämä kaikki maksetaan? Verotuloilla. 87 prosenttia eteläafrikkalaisista ei maksa veroja ollenkaan. Eli veroja aletaan ottamaan enemmän niiltä, joilla on isommat tulot. 1.7 miljoonaa eli noin 3 prosenttia väestöstä maksaa noin 80 prosenttia kaikesta ansiotuloverosta. Kun korkean verotuksen (28-45%) lisäksi joutuu maksamaan koulutuksesta, terveydenhuollosta ja turvallisuudesta, ei mikään ihme, että monet ovat päättäneet pakata laukkunsa. 

Näitä asioita vatvoimme West Coast National Parkissa yövaelluksen puitteissa siinä omassa hyvänvoivassa kuplassamme.

Cradle of Humankind

1Vietimme kolme yötä Johannesburgin luoteispuolella alueella, joka tunnetaan nimellä Cradle on Humankind. Cradle eli kehto on 47 000:n hehtaarin kokoinen alue ja UNESCO:n maailmanperintökohde. Nepalissa työskentelin UNESCO:lla pääasiassa luonnonperintökohteiden parissa. Huhtikuun 2015 maanjäristyksen jälkeen päädyin myös hetkeksi työskentelemään tuhoutuneiden kulttuuriperintökohteiden parissa eli siinä mielessä myös kulttuurikohteet ovat lähellä sydäntäni.

2IMG_84853.jpg

Alueella sijaitsevista luolista on löydetty fossiileita, jotka kertovat meille alueen asutuksesta hyvin kauan sitten. Vanhin tunnettu merkki alueen asutuksesta on vuonna 1998 löydetty Australopithecus africanuksen luuranko, joka on 3,22–3,58 miljoonaa vuotta vanha. Tämän löydön lisäksi myös vuonna 1947 löytyneiden noin 2 miljoonaa vuotta vanhojen ”Mrs. Pleas” ja ”Sts 14” Australopithecus africanus-luurankojen katsotaan tukevan näkemystä, että moderni ihminen kehittyi Afrikassa. Maropengin museossa oli mielenkiintoinen National Geographicin tukema näyttely, jossa kerrottiin vuonna 2013 löytyneistä homo naledi luurangoista ja osa löydetyistä luista oli esillä.

IMG_8525IMG_8523

Reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti Cradle Boutique Hotel. Ihana paikka vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä Lanserian lentokentältä keskellä Etelä-Afrikkaa sijaitsevaa highveld ylänköaluetta. Yksityisellä tilalla on villieläimiä kirahveista gnu-antilooppeihin ja ravintolassa oli todella hyvät ruoat. Teimme hotellista puolipäiväretkiä Maropengin museon lisäksi Walter Sisulun mukaan nimettyyn kansalliseen puutarhaan, jossa näimme valtavia mustia kotkia.

Johannesburgissa oli aivan mielettömän kylmä! Onneksi hotellissa toimi lämmitys niin hyvin, että sen takia vietimme aika paljon aikaa huoneessa. Eli nautimme huoneesta koko rahan edestä.

IMG_8494IMG_8495

 

 

 

Hipstereitä ja passeja Gautengissa

IMG_8440Kaksi viikkoa poikamme syntymän jälkeen kävimme hakemassa hänelle Etelä-Afrikan passin. Odotimme Home Affairsissa neljä tuntia kunnes kävi ilmi, että vastaanottovirkailija oli merkinnyt Antonin passin hakijaksi. Jos virkailija olisi merkinnyt poikamme hakijaksi, olisimme päässeet kaikkien jonojen ohi. Passikuvat otetaan sisäasiainministeriön omissa kuvakopeissa odotusaulassa ja pikkuvauvan kuvan ottaminen onkin oma projektinsa. Meillä kävi tuuri, että poika heräsi juuri ennen hänen vuoroaan. Aika nopeasti saimme kuvan hänestä silmät auki. Virkailijakin oli hämmästynyt. Jännitysnäytelmä kuitenkin sai uuden käänteen, kun seuraavalla tiskillä kuva oli kadonnut järjestelmästä ja jouduimme ottamaan uuden kuvan! Tyypillistä Afrikkaa. Nyt hänen Etelä-Afrikan passissa on komea kuva: kieli ulkona ja tyylikkäästi afrikkalaisittain leopardiasussa. Leopardiasu oli puhdasta sattumaa!IMG_8441Kävi kuitenkin ilmi, että hän ei voi matkustaa Suomeen Etelä-Afrikan passilla. Vaikka häntä ei oltu rekisteröity Suomen kansalaiseksi, hän on jo syntyessään periaatteessa Suomen kansalainen ja Suomen kansalaiselle ei voida myöntää viisumia Suomeen. Meidän siis piti lentää Pretoriaan asti Suomen lähetystöön hakemaan passia.
IMG_8442
Päätimme tehdä reissusta yhdistetyn huvi- ja työmatkan. Gauteng on yksi Etelä-Afrikan yhdeksästä provinssista, jossa sijaitsevat muun muassa Johannesburg ja pääkaupunki Pretoria. Kapkaupungissa vitsaillaan, että Stellenboschin viinialueen vuorien takana kaikki on ”Joburg” ja siellä ei edes tarvitse käydä. Kun kapkaupunkilaisilta kysytään, Johannesburgissa on vaarallista. Ja sehän on totta. Autokaappauksia ja asuntomurtoja on valtavasti. Niin paljon, että siitä on valitettavasti tullut niin normaalia, että ihmiset eivät enää kauhistu kun jotain tapahtuu.
IMG_8446
IMG_8478.JPGLensimme Lanserian kentälle, joka on pienempi ja huomattavasti helpompi kuin OR Tambo-lentokenttä. Yövyimme Pretoriassa yön, kun Antonin piti käydä ulkoministeröissä hakemassa poikamme syntymätodistukseen Apostille-dokumentti ennen lähetystöön menoa, joka todistaa asiankirjan olevan kansainvälisesti lainvoimainen. Apostillen myöntää viranomainen, mikäli maa on liittynyt Haagin 1961 yleissopimukseen.
IMG_8457IMG_8461Pretoriasta siirryimme Johannesburgiin Parkhurstin kaupunginosaan, jossa asuimme kavereiden luona pari yötä. Parkhurst on ylemmän luokan aluetta, jossa 4th Avenuella on paljon kivoja kahviloita ja kauppoja. Kävimme myös tutustumassa Mabonengin kaupunginosaan, josta puhutaan Johannesburgin Sohona. Alueella viettävät aikaa taiteilijat, trendikkäät bisnesmiehet- ja naiset ja kaikenlaiset hipsterit. Söimme lounasta kattoterassilla sijaitsevassa ihana ja kasveja pursuavassa Living Room-ravintolassa, josta kuvia. Söimme hyvin varhaisen lounaan eli siksi ravintola on tyhjä. Suosittelen lämpimästi ruoan, näköalan ja miljöön puolesta! Jo korttelin päässä asuu kodittomia ja roskat palavat kadulla eli kauan ei kannata kävellä trendikahviloista.
IMG_8433IMG_8469.JPGSitten varasimme pitkäksi viikonlopuksi ihanan mökin ylellisestä Cradle Boutique-hotellista, joka sijaitsee villieläintilalla Lanseria-lentokentän lähellä Johannesburgin länsipuolella. Siitä myöhemmin lisää!

Yö viljasiilossa

IMG_8351Taannoin kirjoitin kavereidemme talon rakennusprojektista Stellenboschin lähellä. Vanha ja ränsistynyt varastorakennus sai uuden ilmeen, kun Alexin ja Sumarin nelihenkinen perhe rakennutti itselleen tilavan kodin. 1700-luvun alussa perustettu Natte Valleij-tila on ollut perheen omistuksessa vuodesta 1969 ja tilalla pidettiin pitkään hevosia. Nykyään tilaa käytetään vain asumiseen: Cape Dutch-arkkitehtuurille tyypillisessä päärakennuksessa asuu kaverimme äiti ja myös Alexin kaksi veljeä perheineen asuu tontilla. Lisäksi suuressa piharakennuksessa järjestetään häitä.
IMG_8352.PNG
IMG_8353.PNGAlexin ja Sumarin ulko-oven vieressä sijaitsevat ainutlaatuiset viljasiilotkin haluttiin remontoida ja siellä on nyt mahdollista majoittua AirBnB:n kautta. Lopputulos on todella kaunis. Vihreät marokkolaiset laatat näyttävät valkoisia seiniä ja lämmintä puuta vasten. Alakerrassa on itseasiassa sama hylly kuin meidän olkkarissa.

IMG_8354Natte Valleij ja Simonsbergin siilot sijaitsevat siis 12 kilometriä Stellenboschin keskustasta ja noin 45 minuuttia Kapkaupungin kansainväliseltä lentokentältä. Suosittelen ehdottomasti yhdistämään yön siilossa vierailuun viinialueella.
IMG_8355

 

Metsästysreissu Karoon erämaahan

BW4.JPGNaiivisti ajattelin, että minulla olisi paljon aikaa kirjoittaa blogia, kun vauva nukkuu: olin väärässä! Meidän poikamme on kohtalaisen helppo tapaus, mutta hän tykkää maidosta ja kakkaa valtavasti kuten vauvat yleensä. Yrittäjänä en periaatteessa ole äitiyslomalla eli vauvan, Rooibos-teen ja kaiken muun yhdistäminen vaatii taitoja. Kaikki on kuitenkin mennyt todella hyvin ja saamme Antonin kanssa paljon unta öisin.
BW3.JPG
Koska pieni toukkamme on rauhallinen tapaus, päätimme lähteä viikonlopuksi kuuden tunnin automatkan päähän kaverin maatilalle. Beaufort West-nimisen kaupungin lähistöllä sijaitseva tilalla kasvatetaan springbok-antilooppeja. Karoon erämaa hallitsee suurta osaa Etelä-Afrikan sisämaasta.  Puoliaavikolla on kuivuutta kestäviä ruohoja ja pensaita ja maisema on täynnä kukkuloita, vuoria ja erilaisia kalliomuodostelmia. Pidän Karoon kuivuudesta ja tietynlaisesta karheudesta. Siellä on valtavia maatiloja, joissa kasvatetaan antilooppeja ja lampaita.
BW5.JPG
Antonin koulukaverin tilalla ei enää asu ketään täysipäiväisesti. Suurin osa maista on vuokrattu naapureille ja kaverin vanhemmat ovat eläköityneet lähemmäs rannikkoa. Kaverimme asuu itse Ruotsissa ja vietti neljä kuukautta Etelä-Afrikassa ruotsalaisen vaimon ja kolmen lapsensa kanssa. Vaimolla oli vielä neljä kuukautta äitiyslomaa käyttämättä ja kaveri tekee töitä kansainväliselle yritykselle, joten etätyö ja työskentely Etelä-Afrikan toimistossa Port Elizabethissa mahdollisti oleskelun Afrikassa. Perhe asui muutama vuosi sitten tilalla, mutta vuodessa tai parissa ruotsalainen vaimo sai tarpeeksensa puskasta ja konservatiivisista afrikaanereista, joten he muuttivat takaisin Tukholmaan, jossa he alunperin tapasivat opiskelijoina. Saa nähdä mitä tilalle käy tulevaisuudessa.
BW6.JPG
Tällä kertaa en osallistunut metsästykseen vaan ruokin vauvaamme lapsilla täytetyssä autossa. Ajelimme ympäri puoliaavikkoa  nuorimpien lapsien kanssa ja teimme pieniä kävelyjä. Ammuin ensimmäisen antilooppini samalla tilalla kuusi vuotta sitten. Perinteen mukaan sain eläimen veret naamalleni ja minun piti syödä pala raakaa maksaa. Tällä kertaa oli kaverimme 12-vuotiaan pojan ampua hänen ensimmäisen antilooppinsa.
BW1.JPG
BW11.JPGMuutama viikko metsästysreissun jälkeen minut pysäytettiin turvatarkastuksessa Munchenin kentällä. Turvamies halusi nähdä meikkipussini sisällön. Hän kaivoi pussukasta kiväärin hylsyn ja katsoi minua tuimasta. Myös turvatarkastuksen jonossa seisovat matkustajat katsoivat turvamiestä ja järkyttyneitä kasvojani.
”That was my first kill!”, huudahdin ja vieressäni seisovat matkustajat katsoivat meitä hämmentyneitä.

”I mean… an animal!”, sanoin pelästyneenä ja turvamies käski minun pysyä paikallani, kun hän lähti takahuoneeseen. Laitoin hylsyn meikkipussiini muistoksi metsästysretkestä ja unohdin sen sinne. Hetken päästä hän palasi ja sanoi, että saan mennä, mutta ei kannattaisi kantaa hylsyjä mukana. Yritin vielä kauniisti kysymällä saada hylsyn takaisin, johon sain vastauksesta tuiman saksalainen katseen.BW7.JPGBW8.JPGVietimme tilalla siis kolme päivää kaveripariskuntien ja heidän yhteensä kymmenen lapsen kanssa. Söimme valtavasti lihaa paikalliseen tyyliin ja nautimme aavikon auringonlaskuista ja hiljaisuudesta (kun pikkuisemme ei kitissyt). Ihana viikonloppu. BW9

 

 

Vauvalomalla viinialueella

IMG_7891”Oletteko menossa babymoonille”, ovat monet kaverit ja tutut kysyneet meiltä viimeisten kuukausien aikana. Babymoonin tarkoituksena on viettää aikaa vain kahdestaan kumppanin kanssa ennen kuin lapsi saapuu maailmaan. Emme ajatelleet tehdä mitään sen kummallisempaa, mutta lyhyellä varoitusajalla varasimmekin huoneen mieheni lapsuudenkodista eli ihanasta Babylonstorenista ja vietimme siellä kolme hyvin rentouttavaa päivää.

BT 1
IMG_7840.JPGBT 2Entiset työväen talot on muutettu ihaniksi ja tilaviksi kaksioiksi tai kolmioksi, joissa on todella skandinaavisen selkeä sisustus. Kaksi lonkkaongelmaista nukkui todella hyvin isossa pehmeässä pedissä. Hotellin aamiaisella Babel-ravintolassa suurin osa raaka-aineista tulee tilan puutarhasta ja kaikki yksityiskohdat on vaan niin hyvin ajateltuja.

IMG_7837IMG_7836IMG_7831.JPGTilalla voi puuhata kaikenlaista. Aamuisin järjestetäänpuutarhakierros ja kävely tilan ympäri. Iltapäivällä hyppäsimme Land Roveriin ja ajoimme Simonsberg-vuorelle katsomaan auringonlaskua nauttien virvokkeista. Kylpylän yhteydessä oleva kauneushoitola tarjoaa Dr Hauschka ja Esse-hoitoja, mutta me päädyimme vain saunomaan ja pulikoimaan lämmitettyssä poreammeessa ja uima-altaassa. Illallinen Babel-ravintolassa kruunaa ah-niin-ihanan päivän.

IMG_7876IMG_7886IMG_7890.JPGSattumalta tilalla järjestettiin samaan aikaa Teas & Tisanes-yrttiteetyöpaja, jossa pääsimme sukeltamaan paikallisten rohtokasvien ihmeelliseen maailmaan.  Rooibos-yrittäjille se oli myös työnkin ja tuotekehittelyn takia todella hyödyllinen tapahtuma. Siitä myöhemmin tällä viikolla. Tietoa tulevista työpajoista löytyy täältä.

 

Moderni afrikkalainen taide(varkaus)

IMG_7221

Huomaan, että alan tulla vanhemmaksi, kun olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota taiteeseen. Olen aina ollut taiteellinen ja kävin Espoon kuvataidekoulua kymmenisen vuotta, mutta vastikaan olen alkanut miettimään enemmän taidetta kotimme sisustuselementteinä ja myös investointina. Kun ensi kerran näin kaverini Marlene Steyn valtavia maalauksia, tiesin, että joku kaunis päivä omistan hänen salvadordalimaisen teoksensa. Marlene kertoi silloin vaatimattomasti, että hänen teoksiaan on esillä viime syyskuussa avatussa Zeitz Museum of Contemporary Art Africa (MOCAA). Kävin siellä vanhempieni kanssa pari kuukautta sitten, mutta unohdin kuvat puhelimeni uumeniin.

IMG_7230[1].JPG

Marlene Steyn

IMG_7244.JPGIMG_7243[1]

Marlenen töiden lisäksi pidin Kudzanai Chiurain valokuvista, joissa hän kuvaa eteläisen Afrikan muuttuvia sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia dynamiikkoja. Niissä kuvataan myös siirtomaahistorian, länsimaisten kulutustottumusten ja sisällissotien ja kriisien vaikutusta afrikkalaisiin tiloihin ja yhteiskuntiin.

Kudzanai Chiurai

IMG_7242[1]

Myös swazimaalaisen Nandipha Mntambon työt ovat vaikuttavia. Ilmeisesti hän on viettänyt aikaa Mosambikissa, koska eri työt ovat saaneet vaikutteita Portugalin siirtomaa-ajasta ja härkätaisteluista. Teoksessa ”Praca de Touros” tummaihoinen naishärkätaistelija ajan kuluttamalla härkätaistelustadionilla saa miettimään siirtomaa-ajan jälkeistä Mosambikia ja sukupuolten rooleja afrikkalaisessa yhteiskunnassa. Vietin lukiossa vuoden vaihto-oppilaana Meksikossa, joten ymmärrän espanjan kautta portugalia ja olen kiinnostunut siitä, minkälaisen lattarijäljen Portugali jätti eteläiseen Afrikkaan Angolaan ja Mosambikiin. Myös Vela Sikubhekile- teoksen lehmännahasta valmistetut puvut valkoisessa tilassa ovat upeita, mutta samalla pelottavia.

IMG_7226

Nandipha Mntambon Praca de Touros

IMG_7225

Nandipha Mntambon Vela Sikubhekile

Vaikka et olisikaan modernin taiteen ystävä, visiitti museossa kannattaa jo arkkitehtuurin puolesta. Vanhaan viljasiiloon rakennettu museo on vaikuttava rakennus, jonne tulvii valoa avattujen siilojen ja kattoikkunoiden kautta.  Sisäänpääsy maksaa ulkomaalaisilta R180 ja kattoterassilta on hieno näköala Pöytävuorelle. Oma suosikkini Marlenen töistä on muuten alla oleva ”Self-raising Hour”, joka ei ole Zeitz MOCAA:ssa. Museon rahoittaja Jochen Zeitz on kuulemma ostanut sen omaan yksityiseen kokoelmaansa. Se taisi olla myös pikkuisen liian kallis meikälaiselle. Kysyin Marlenelta, että missä mahtaa herra Zeitz asua, jos minusta tulisikin taidevaras. Saimme hyvät naurut, kun suunnittelimme taidevarkautta. Parimetrisen teoksen varastaminen voikin sitten olla aika hankalaa.

self raising hour.JPG

Marlene Steyn, Self-raising Hour

IMG_7237

 

Eteläafrikkalainen vappu

IMG_7697[1]Eräs täällä pitkään asunut suomalainen perhe järjestää täällä ihanan vappulounaan kavereilleen joka vuosi, mutta viime kerrasta olikin jo aikaa! Viime vuonna olimme matkalla kotiin Afrika Burn-festivaalilta ja sitä edellisenä vuonna surffasimme Sri Lankassa. Vuonna 2015 yritin selvitä Nepalin jälkijäristyksissä tulematta hulluksi ja 2014 taisin olla Ruotsissa työmatkalla.

Rakastan pitkiä lounaita. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää. Ei ole mitään parempaa kuin suomalaiset (tai pohjoismaiset) kala-alkupalat.  Isäntä savusti lohifileet suomalaisessa savustuspöntössä. Perunasalaatti ja nakit upposivat tähän mahaan. Taisin syödä suurimman osan Abban sinappisillistä, koska uskottelin itselleni, että eihän Abban sillissä mitään listerioosia ole. Olin täysin unohtanut Wiener Nougat-suklaan olemassaolon! Tippaleipiäkin ja kotitekoista simaa oli tarjolla.

Samaan aikaan, kun kaikki muut paitsi minä nauttivat snapseja ja lauloimme perinteisiä juomalauluja, Etelä-Afrikan työläiset vaativat parempaa perustuloa. Täällä vappu on siis työväen päivä. COSATU (The Congress of South African Trade Unions) ja SAFTU (SA Federation of Trade Unions) ovat kaksi taistelevaa ammattijärjestöä. SAFTU ajaa minimikuukausipalkkaa, joka olisi R12500 kuukaudessa. COSATU tyytyy 20:nen randin minimituntipalkkaan (R3200 eli 210 euroa kuukaudessa), jonka parlamentti hyväksyi viime marraskuussa. COSATU on tässä asiassa huomattavasti realistisempi,  mutta ymmärrettävästi SAFTU:n aloite saa paljon kannatusta köyhien työläisten keskuudessa. Miten 210 euroa kuukaudessa riittää elättämään perheen? Maatilojen työntekijöiden minimipalkka on vielä vähemmän: R18 tunnissa. Kotiapulaisten tulisi mukamas pärjätä R17:n tuntipalkalla.

Monella olisi varaa maksaa enemmän esimerkiksi puutarhurilleen tai sisäkölleen, mutta he eivät maksa, koska he ovat tottuneet siihen, että apua saa halvalla.  Vertailun vuoksi me esimerkiksi maksamme siivoojallemme R52 tunnilta. Jo töihin pääseminen on tullut todella vaikeaksi monelle. Julkisen liikenteen virkaa ajavat yksityiset minibussitaksit laskuttavat joka vuosi enemmän, mutta palkat eivät nouse samaan tahtiin. Kapin metropolin junaverkosto on aivan sekaisin huonon hallinnon ja kaapeleiden varastelun takia. Monet lähtevät kotoaan töihin neljän viiden aikaan aamulla ehtiäkseen töihin kahdeksaksi.

 

 

 

 

Shakkia ja maiden uudelleenjakoa

IMG_7513[1]Blogissa on ollut vähän hiljaista viime viikkoina. Pienokainen kasvaa kovaa vauhtia vatsassa ja yöllä nukkuminen alkaa olla hankalaa. Hänestä on selkeästi tulossa aktiivinen tyyppi, sen verran potkunyrkkeilyä siellä harrastetaan. Lisäksi olimme parin viikon sisällä kolmissa häissä, joten kiirettä riitti.
IMG_7515[1].JPG
Samalla olemme mielenkiinnolla seuranneet viimeaikaisia poliittisia tapahtumia. Uuden presidenttimme Cyril Ramaphosan johdolla on alettu uudistamaan hallintoa ja monet Zuman aikakautta edustaneet hyvin korruptoituneet valtion virkamiehet ja ministerit ovat saaneet kyytiä. Ramaphosa on vaikuttava johtaja, joka selkeästi osaa pelata shakkia. Hän myös tietää, miten pitää massat tyytyväisenä ja siihen liittyy hyvin voimakkaasti Etelä-Afrikassa maanomistus. Maaliskuun alussa parlamentti hyväksyi aloitteen valmistelun, joka lopulta mahdollistaisi maiden haltuunoton ilman korvausta. Erityinen komitea alkoi valmistella tämän ehdotuksen läpiajoa, josta saamme ilmeisesti tietää enemmän elokuun loppuun mennessä. Aiheeseen tietysti liittyy vahvasti vuoden 2019 parlamentti- ja presidentinvaalit ja äänestäjien takaisin saaminen, koska ANC on menettänyt paljon ääniä Zuman valtakauden aikana DA:lle ja radikaalimmalle EFF:lle.
IMG_7517[1].JPG
Yleisesti ottaen maanomistukseen ja erityisesti maatalousmaan omistukseen liittyy  erilaisia totuuksia ja tilastoja. Fakta on kuitenkin se, että maareformille on suurta tarvetta, jotta siirtomaa-ajan ja apartheidin aikaiset vääryydet voidaan oikaista. Oikealla tavalla toteutettuna se voi antaa valtavasti erityisesti yhteyskunnan heikoimmille maaseudulla, jossa mahdollisuuksia on vähän. Paljon maatalousmaata on AgriSA:n mukaan jo siirtynyt mustien omistukseen maan koillis- ja itäosissa vuoden 1994 jälkeen. Western Capen provinssissa luku on noussut 0:sta prosentista vain 4,9:ään prosenttiin. Vastaavasti KwaZulu Natalin provinssissa, joka on vahvasti zuluheimon hallinnassa, 73,5% viljelymaasta on mustien omistuksessa. Alueelliset erot ovat valtavat.  Perinteisesti zulut haluavat maata KwaZulu Natalista ja esimerkiksi xhosat Eastern Capen provinssista. Valtio on myös monella tasolla osaltaan epäonnistunut maiden uudelleenjakamisessa. Ja mitä maita tässä nyt sitten jaetaan ja millä perusteella? Sitä ei kukaan tiedä, koska suurin osa eteläafrikkalaisista kuitenkin asuu kaupungeissa eikä heitä kiinnosta maanviljely. IMG_7518[1]Erilaiset tarinat kuitenkin leviävät aika nopeasti. Viime viikolla parillakin viinitilalla Stellenboschissa ja Hemel-en-Aarde-laaksossa vieraili miesten porukka, joka kyseli tilojen päälliköiden perään. Eräällä tilalla päällikkö ei juuri ollut paikalla, ja porukka ilmoitti työntekijälle, että ”they came for the land”. Koomista ja pelottavaa samaan aikaan. Koomista, koska valtion päättäjät ovat tehneet selkeäksi sen, että maiden haltuunotto tulee tapahtumaan rauhallisesti tiukkojen sääntöjen puitteissa. Toisaalta se on pelottavaa, koska täällä väkivalta ja riehuminen on usein se ainoa tapa saada äänet kuuluviin. Onneksi mieheni ei ole enää viininviljelijä.

Kuvat päiväkävelyltä Betty’s Bayn ja Hangklipin väliltä.