Marraskuun lopussa olin tapaamisessa Boschendalin viinitilalla. Delin päällikkö oli jo poistunut paikalta ja join kahviani loppuun. Meidän Sunbirdin Rooibos-purkit olivat pöydällä ja yhtäkkiä eräs nainen lähipöydästä lähestyi minua. Hän oli ihastunut tuotteeseemme ja kysyi, voisiko hän ostaa teetämme. Sanoin, että ilman muuta, mutta ehkä parempi jos siirrymme autolleni. Siellä Rooibosta takakontista myydessäni juttelimme niitä näitä. Itävaltalainen nainen kertoi matkustelleensa lähes kolme kuukautta ympäri Western Capen provinssia miehensä kanssa. Heillä oli ollut mahtava reissu.
Joulukuun alussa luin uutisista, että itävaltalaista pariskuntaa oli puukotettu Noordhoekin rannalla. Antonin äiti asuu Noordhoekissa ja olen käyttänyt rantaa todella paljon lenkkeilyyn. Anton usein kävelee noin kahdeksan kilometrin pituisen rannan puoliväliin surffaamaan Dunes-breikille.
Kun näin teetä ostaneen Johannan kuvan lehdessä, vatsassani muljahti. Sekopäinen ryöstäjä puukotti Johannaa ja hänen mietään useaan kertaan, mutta he selvisivät juuri ja juuri hengissä. Puukottajan lähdettyä rannalla koiraansa kävelyttänyt nainen oli soittanut apua.
Pari viikkoa sitten egyptiläistä turistia myös puukotettiin samalla rannalla. Muuallakin Pöytävuoren kansallispuistossa, erityisesti Kalk Bayn yläpuolella Silverminen suojelualueella on ollut puukotuksia, joista yksi päätyi erään keski-ikäisen lääkärin kuolemaan viime sunnuntaina.
TMNP eli Table Mountain National Parkin polkujen varteen on liimattu varoituskylttejä Kalk Bayssä.
Olen aina ajatellut, että jos joku hyökkää rannalla, juoksen mereen ja uin varmasti paremmin kuin hyökkääjä. Pari päivää sitten kuulin tutusta, joka länsirannikolla juoksi mereen pakoon raiskaajaa, mutta raiskaaja tulikin perässä ja yritti hukuttaa hänet. Paikalle onneksi käveli kalastaja, joka sai hätyytettyä miehen pois.
Etelä-Afrikka on valtavan väkivaltainen maa ja siitä se valitettavasti tunnetaan maailmalla. Itse elän kohtalaisen turvallisessa kuplassa Green Pointissa korkeiden aitojen ympäröimänä, mutta alan huomata miten turvattomuutta on alkanut ajatella eri tavalla viime aikoina.
Enemmän olen kuitenkin edelleen huolestunut esimerkiksi siivoojastamme Ericasta. Köyhillä alueilla väkivalta, ryöstöt ja raiskaukset ovat hyvin yleisiä. Kaverini Chanel lopetti työt julkisessa sairaalassa lääkärinä, koska hän ei enää pystynyt näkemään niin paljon puukotus- ja ampumahaavoja. Hän opiskeli lääkäriksi auttaakseen uhreja, mutta lopulta hän joutui priorisoimaan oman mielenterveytensä. Nyt hän ei enää uskalla mennä haikkailemaan kotinsa lähistöllä kulkeville poluille viimeaikaisten tapahtumien takia.
Pelolle ei kannata antaa valtaa, mutta kannattaa tietää minne kannattaa mennä ja minne ei. Suurin osa turisteista ei kohtaa täällä mitään ongelmia, mutta turhia riskejä ei kannata ottaa. Itse en lähtisi ikinä kävelemään Noordhoekin rantaa pitkin Kommetjieen muuten kuin todella isolla porukalla. Mutta samalla mietin, että alanko samalla turtua väkivaltatapauksiin? Enkö järkyty enää samalla tavalla, kun kuulen, että nuori nainen on raiskattu ja murhattu? Sitä tapahtuu täällä joka päivä, mutta suurin osa tapauksista ei päädy uutisiin kuten itävaltalaisturistien tapaus.
Kello viiden rooibos 